NHL:n pudotuspelien ensimmäinen kierros lähestyy huipennustaan. Lauantaina ja varhain sunnuntaina ratkaistaan kolmen ottelusarjan kohtalo game sevenissä eli seitsemännessä pelissä.

Leijonaleirissä varmasti myös tarkkaillaan silmä kovana etenkin illan/yön ensimmäistä ottelua Carolina-Boston.

Useammankin suomalaistähden Carolina saa kotiinsa ratkaisupeliin Bostonin. Bostonin ykkösketju on parhaimmillaan ollut pitelemätön, mutta yhtä lailla Carolina on tietyissä peleissä pystynyt pysäyttämään heidät täysin. Hieman sama asia on Sebastian Aholla ja kumppaneilla: parhaimmillaan tehot ovat olleet kohdallaan, mutta Bostonin tarkka puolustaminen on etenkin Bostonissa pystynyt heidät tylsyttämään.

Mutta nyt pelataan Carolinan kotikaukalossa ja tämä tekee joukkueesta suosikin jatkoon – mikäli näin tapahtuu, Leijonat voi vetää henkselit useammankin MM-kandidaatin nimen ylle. Ottelu alkaa 23.30.

Etukäteen seuratuin ja odotetuin sarja ratkeaa Torontossa. Maple Leafs yrittää rikkoa kiroustaan ja mennä jatkoon, peräti hallitsevan mestarin kustannuksella. Myös Toronton ja Tampa Bayn sarja on ollut kuin vuoristorataa – kummankin joukkueen tähdet ovat onnistuneet ratkomaan pelejä, puolin ja toisin. Mikään jättiyllätys ei ole, että näiden joukkueiden ottelut venyivät maksimimäärään. Joka tapauksessa, useita NHL:n supertähtiä lähtee golf-kentille tai etelän aurinkoon 02.00 alkavan pelin jälkeen.

Selvänä suosikkina omaan sarjaansa lähtenyt Edmonton isännöi Los Angelesia. Se, että tämä ottelusarja meni seitsemänteen otteluun, on iso yllätys. Oilersin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt pyyhkäistä Kings lomalle suhteellisen helposti, mutta niin vain Kings on pystynyt venymään ja pysäyttämään maalivahtinsa Jonathan Quickin johdolla Edmontonin tehomiehet. Jos Connor McDavidin ja kumppaneiden kausi päättyy tähän, Edmontonissa on pyykin pesun paikka, jälleen kerran. Tämä ratkaisuottelu alkaa 05.00 sunnuntaiaamuna.

Elisa Viihde Viaplay ja V-sport -kanavat näyttävät kaikki nämä ratkaisupelit – sekä kauden kaikki pudotuspelit – suorina lähetyksinä.