Nyt on jäätävää! Seiska taltioi Jere Karalahden dramaattisen kohtaamisen – ”Jere pyöritteli häpeissään päätään”

Seiska taltioi Jere Karalahden ja hänen entisen salarakkaansa Oksanan välisen jäätävän kohtaamisen Espoon Sellossa.
Oksana avautui ennen tapahtumaa Seiskalle, että Karalahden ”Jere”-elämäkerta ei anna oikeaa kuvaan kaksikon suhteesta.
– Jokainen asia, jonka hän minusta kertoo kirjassa, on täyttä valetta. Ainoa mikä pitää paikkansa, on että tapasimme rock-konsertissa. Jere, olet kiero valehtelija! Aion kohdata Jeren silmästä silmään, Oksana uhosi Seiskalle.
Seiska oli paikalla kuvaajineen, kun Oksana marssi pyytämään Karalahdelta nimikirjoitusta omaan kappaleeseensa Sellon kirjatilaisuudessa.
– Hymy kuitenkin hyytyi heti Oksanan marssiessa hänen eteensä ja pyytäessä häntä omistamaan kirjan heidän yhteiselle tyttärelleen. Jere pyöritteli häpeissään päätään eikä aluksi suostunut, mutta kirjan kirjoittajan Aki Linnanahteen laitettua nimmarinsa Oksanalle myös Jere myöntyi. Lapsensa äidille hän ei sanonut sanakaan eikä myöskään suostunut kirjoittamaan omistuskirjoitusta tyttärelleen, kuten Oksana pyysi, kuvailee Seiska.
Karalahti päätti kiekkouransa kauteen 2015-2016. Hän asuu nykyään Keravalla. Hän tapasi Oksanan pelatessaan KHL:n Dinamo Minskissä vuosina 2011-2013.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin
- Florida voitti Stanley Cupin
- George Russell Montrealin voittaja – Lando Norrisilta kallis virhe
- Florida nousi voiton päähän mestaruudesta
- George Russell aloitti vahvimmin Montrealissa
- Edmonton tasasi finaalisarjan
- Max Verstappenia uhkaa kisarangaistus
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin