Nuorten MM-kultaleijona itsevarmana Liiga-podcastissa: ”Minulla on kaikki valmiudet ottaa NHL-paikka ensi kaudella”
Kuva: Juha Tamminen
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden neljä vuotta sitten voittanut Joni Tuulola on pelannut kaksi viimeistä kautta AHL:n Rockford IceHogsissa. Hän edustaa HPK:ta tämän kevään Liigan ePlayoffseissa ja vieraili tästä syystä Suplan Liiga-podcastissa.
Tuulola uskoo vakaasti valtaavansa paikan NHL:stä ensi kaudella.
– Koen, että minulla on kaikki valmiudet ottaa NHL-paikka ensi kaudella. Fyysiset valmiudet siihen ovat olemassa. Se tietenkin vaatii sen, että kaikki napsahtaa kohdalleen. Euroopassa on monta pelaajaa, jotka eivät ole saaneet sitä saumaa, mutta ovat tarpeeksi hyviä pelaajia. Se vaatii sen, että tähdet osuvat kohdalleen ja onnistuu oikeassa paikassa oikeaan aikaan, hän sanoo.
Tuulola sanoo oman pään pelaamisensa parantuneen huimasti.
Kun lähdin Suomesta, minulla oli paha tapa hukata miehiä omalla maalilla. Mietin peliä hyökkäyksen kautta. Olen nykyään todella vahva maalin edessä ja pystyn toimimaan maalin edessä paremmin. Totta kai se auttaa, kun on saanut voimaa varteen lisää, niin jätkätkin pysähtyvät vähän paremmin, Tuulola kertoo.
Tuulolan ja Boston Collegesta KalPaan siirtyneen Aapeli Räsäsen haastattelut ovat kuunneltavissa Suplan Liiga-podcastissa.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”