Nukkumatti tuli! NHL:n pelätyin pommittaja iski tähden tajun kankaalle

NHL:n aikansa pelätyin taklaaja, New Jersey Devilsin kapteeni Scott Stevens, väläytteli tuota puoltaan Stanley Cupin finaaleissa 2002-03. Finaalisarjan kuudennessa pelissä Stevens ajoi Anaheimin kapteeni Paul Kariyan totaalisesti pystyyn. Hurjan puun takaa tulleen niitin jälkeen Kariya oli jonkin aikaa tajuttomana.
Stevens ei suinkaan ollut ensimmäistä kertaa näissä hommissa. YouTubesta löytyy useita videoita, jotka käsittelevät hänen karmeita pommejaan. Useampi ura on loppunut joko yhteen iskuun tai sitten seurauksiin. Juuri päävammat pakottivat Kariyankin lopettamaan uransa – samoin Eric Lindrosin, jonka Stevens taklasi höyhensaarille pudotuspeleissä 2000 sillä seurauksella, että pudotuspelit loppuivat siihen ja seuraava kausi jäi Lindrosilta kokonaan väliin.
Myöhemmin Lindros lopetti nimenomaan päävammojen vuoksi uransa.
Vaikka Stevens muistetaan ehkä parhaiten taklauksistaan, hän oli myös aikansa parhaita puolustajia ja pelaajia ylipäänsä.
Johtajaominaisuudet olivat loistavat – mies teki mitä vain voiton eteen. Ja menestystä tulikin: Stevens voitti urallaan kolme kertaa Stanley Cupin, viimeisen näistä juuri kaudella 2002-03. Hänen johdollaan Devilsin puolustus oli finaaleissa todella kova – Stevensin puolustus ja maalivahti Martin Brodeaurin torjunnat pitivät Anaheimin peräti kolmesti nollilla seitsemän finaalin sarjassa.
Viasat ja Viaplayn näyttävät kanavillaan kauden 2002-03 finaalit perjantaina.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Rukan hyisissä olosuhteissa
- Carolinan suomalaiset syvensivät Columbuksen ahdinkoa
- F1-kausi päättyi Max Verstappenin juhliin
- Iivo Niskanen jäi niukasti toiseksi
- Mikael Granlund sai maalihanansa auki
- Maastohiihdon maailmancup starttasi Rukalla – Norja ja Ruotsi juhlivat
- Suomalaispelaajat jäivät ilman tehopisteitä NHL:ssä – suomalaisvahdilla historiallisen huono ilta
- Viaplay esittää dokumenttisarjan Valioliigan suomalaisista – mukana ennennäkemätöntä materiaalia