Nouseeko Lukko-vahti Liigan nollaputkitilaston kärkisijoille? – ”Helpommin sanottu kuin tehty”
Lukon maalivahti Lassi Lehtisellä on mahdollisuus nousta keskiviikkona Liigan runkosarjan nollapeliputken kärkikolmikkoon nollaamalla JYPin. Lehtinen on tähän mennessä pitänyt maalinsa puhtaana nyt yli 215 peräkkäistä minuuttia.
Lehtinen yllätettiin edellisen kerran 30.12., kun HPK onnistui kertaalleen maalinteossa Lukkoa vastaan. Sen jälkeen Lehtinen on pitänyt maalinsa puhtaana kolmessa peräkkäisessä kokonaisessa ottelussa. Hän on kaikkien aikojen nollaputkessa tällä hetkellä kahdeksannella sijalla.
Keskiviikkona hänellä on mahdollisuus nokkia edeltään useita päänahkoja, sillä nollaamalla JYPin hän nousisi tilastossa toiseksi. Tilaston ykköspaikkaa pitää hallussaan Justus Annunen, joka piti Kärppä-maaliaan puhtaana peräti 302 minuuttia ja viisi sekuntia.
– En ole siihen aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun kaikki ovat tulleet siitä kertomaan, niin olen koettanut sivuuttaa sen jotenkin. Onko se sitten helpommin sanottu kuin tehty, miettii Lehtinen Liigan sivuilla.
Yhden ennätyksen Lehtinen kuitenkin ehti jo napata nimiinsä, kun hän selvisi ottelusta HPK:ta vastaan vain viidellä torjunnalla ja piti maalinsa koskemattomana. Se oli vähiten torjuntoja mitä nollapeliin on vaadittu koko ottelun pelanneelta maalivahdilta.
– Olemme aika hyvin pystyneet pyörittämään peliä hyökkäyspäässä, ettei vastustaja ole sitten päässyt meidän päässä pahoille paikoille. Siitä kuuluu iso kunnia joukkueelle, Lehtinen kiittelee joukkuekavereitaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Lindell iskuasemissa DP World Tour Championshipissä
- Dallasin ja Floridan suomalaiset taas parrasvaloissa
- Kaksi suomalaista pisteiden makuun NHL:ssä
- Roope Hintz Dallasin sankari
- Manchester City kaatoi Liverpoolin kärkiottelussa
- Kalle Palander löylytti podcastissa Suomen NHL-tähtiä – eivät saisi kantaa Leijonat-paitaa
- Lando Norris vahvisti asemiaan F1-sarjan kärjessä
- Lando Norris sprintin ykkönen
- KuPS nappasi komean voiton Konferenssiliigassa
- Matias Maccelli kuritti entistä seuraansa