TPS julkisti, että Raimo Helminen toimii Turun Palloseuran päävalmentajana kaudella 2020-2021.

Helminen siirtyy vuoden mittaisella sopimuksella TPS:n peräsimeen Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta, jonka päävalmentajana hän on joulukuussa käynnistyvissä MM-kilpailuissa.

HC TPS:n toimitusjohtajan Santtu Jokisen mukaan Helmisen kiinnitys ensi kauden päävalmentajan pestiin on ideaalitilanne molemmille osapuolille.

– Vuoden sopimus sopii täydellisesti uuden TPS:n rakennusvaiheeseen. ”Raipe” on tehnyt myös nuorten pelaajien kanssa paljon töitä, joka tuo TPS:n arkeenkin lisäarvoa. Oman vahvan ja mittavan pelaajauransa myötä uskomme hänellä olevan työkaluja myös meidän kokeneimmille pelaajille, kertoo Jokinen TPS:n verkkosivuilla.

– Helminen on toiminut viime vuodet eurooppalaisen jääkiekkoilun ytimessä Jokerien ja maajoukkuetoiminnan myötä. Tämän lisäksi hän on tehnyt töitä suomalaisen kiekkovalmennuksen huipputiimien kanssa, Jokinen jatkaa.

55-vuotias Helminen kuuluu suomalaisen jääkiekkoilun ikoneihin komean pelaajauransa myötä. Valmentajana Helmisen ura alkoi Tampereen Ilveksen Liiga-joukkueen apuvalmentajana kaudella 2009-2010. Tämän jälkeen Helminen on toiminut päävalmentajana Ilveksessä sekä Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa pää- ja apuvalmentajan rooleissa.

Apuvalmentajana Helminen on vaikuttanut myös Barys Astanan ja Dinamo Riikan sekä Helsingin Jokerien KHL-joukkueissa. Lisäksi Helminen oli Kazakstanin maajoukkueen apuvalmentaja kevään 2014 MM-kilpailuissa.

– Kun TPS otti yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttani päävalmentajan pestiin, niin mielenkiintoni heräsi heti. Ei noussut todellakaan karvat pystyyn, kommentoi Helminen.

– Vuoden mittainen sopimus oli minulle mieluisa vaihtoehto, jonka puitteissa hahmottuu varmasti se, miten minusta voi olla TPS:lle suurin apu. Saavun perinteikkääseen seuraan erittäin nöyrin mielin. Pyrin tuomaan päivittäiseen tekemiseen omaa tyyliäni ja varmasti myös vähän uusia tuulia, jatkaa Helminen.

Lähde: TPS:n verkkosivut