Norjan naiset suosikkeina viestissä: ”Jonkun pitää murtaa jalkansa jotta putoamme mitaleilta”
Norja lähtee suurimpana suosikkina lauantaiseen naisten hiihtoviestiin, eikä kynttilää pidetä tässä suhteessa millään lailla vakan alla vuonomaassa.
Norjalla on iskeä kova ryhmä viestiin, joten odotukset menestyksen suhteen ovat toki perusteltuja.
– Jonkun pitää luultavasti murtaa jalkansa, jotta emme voittaisi mitalia viestissä, maajoukkueen johtaja Vidar Løfshus muotoili Verdens Gangille.
Kultamitalia Løfshus ei sentään uskalla pitää kirkossa kuulutettuna ennakkoon. Kovimman vastuksen hän uskoo tulevan sinivalkoiselta Suomen joukkueelta.
– Suomella on hyvä viestijoukkue. Saattaa olla että viesti ratkaistaan loppukirissä. On kuitenkin vain hyvä, jos tästä tulee jännittävää.
Norjan joukkueesta Heidi Wengilla, Therese Johaugilla ja Marit Bjørgenillä on kokemusta viestivoitoista ja Norja on ollut naisten viestissä lyömätön vuodesta 2010 lähtien. Kolmatta osuutta hiihtävä Astrid Uhrenholdt Jacobsen on ainoa ensimmäistä viestikultaansa metsästävä jäsen joukkueessa.
Kisojen kynnyksellä veljensä traagisesti menettänyt Jacobsen on saanut runsaasti tukea joukkueen sisällä.
– Olemme nyt itse asiassa jättäneet asian vähän taka-alalle ja keskittyneet urheilupuoleen. Mutta jos Astrid joukkueen kanssa nousee palkintopallille, niin kyyneleitä varmasti nähdään jälleen, Løfshus ennakoi.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Valioliigan kärkikolmikko vahvoilla
- Huuhkajahyökkääjä loistavassa iskussa
- Huuhkaja-hyökkääjä palasi pitkän tauon jälkeen
- New Jersey kaatoi Buffalon toistamiseen – kauden ensimmäinen suomalaispiste
- NHL-kausi starttasi
- NHL starttaa perjantaina – Viaplay esittää kaikki ottelut suorana
- HJK:lle selkeä tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan ottelunsa – odotettavissa todella alhainen yleisömäärä
- Patrik Laine missaa alkukauden
- Viaplay vahvasti mukana HJK:n matkassa Konferenssiliigassa