Norja MM-kisoihin harvennein rivein – kuusi MM-debytanttia mukana
Norjan päävalmentaja Petter Thoresenin asema ennen loppuviikolla alkavia jääkiekon MM-kisoja ei ole helppo. Vuonomaa matkaa kohti Tanskaa varsin kokemattomalla joukkueella.
Thoresen aloitti Norjan peräsimessä olympiakarsinnoilla syksyllä 2016 ja tuosta ryhmästä sivussa on nyt kaikkiaan kahdeksan pelaajaa, mikä on rajallisista resursseista MM-ryhmänsä ammentavalle Norjalle iso asia.
Syitä poissaoloihin on monia ja viimeisin isku tuli valmistavassa ottelussa Valko-Venäjää vastaan, kun Frölundan Mats Rosseli Olsen loukkasi nilkkansa ja joutuu hänkin jättämään MM-kisat väliin. MM-ryhmässä Norjalla onkin nyt pakon edessä peräti kuusi ensikertalaista tällä tasolla.
– Melkoista mieskatoa, Thorsen kuittasi lyhyesti VG:lle.
Positiivisiakin uutisia on ainakin yksi. Ryhmän suurimpiin tähtiin kuuluva Alexander Bonsaksen oli loukkaantumisen takia sivussa Valko-Venäjä –ottelusta, mutta hänen odotetaan ehtivät pelikuntoon MM-avaukseen.
Leijonat kohtaa Norjan MM-alkulohkossa ensi tiistaina 8. toukokuuta.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”