Turkulainen jalkapalloseura FC Inter on saavuttanut Suomen Palloliiton viidennen eli korkeimman laatutason.

Saavutus on harvinaista herkkua Suomessa. Korkeimmalla laatutasolla ovat Interin lisäksi vain HJK ja Ilves.

Palloliiton jalkapalloseurojen laatujärjestelmän tavoitteena on kehittää seurojen toimintaa kokonaisvaltaisesti. Laatujärjestelmä tukee seurojen yleisen toiminnan lisäksi etenkin urheilutoiminnan sekä myynnin, markkinoinnin ja viestinnän johtamista. Korkeimman laatutason saavuttaminen edellyttää seuralta kyseisen tason kriteerien täyttämistä kaikilla näillä osa-alueilla.

FC Inter on ollut mukana korkeimmalle sarjatasolle valmistavassa prosessissa alkuvuodesta 2018 lähtien. Prosessiin on osallistunut suuri joukko seuran työntekijöitä ja kehitysaskelia on otettu kaikilla toiminnan osa-alueella.

Laatutason arvioinnissa Interin keskeisenä vahvuutena nähtiin seuran, joukkueiden ja yksilöiden toimintaa ohjaavat arvot, jotka ovat vuosi sitten käynnistyneen arvotyön jälkeen lyhyessä ajassa juurtuneet niin seuran valmentajien kuin toimihenkilöiden ja hallinnonkin kaikkeen tekemiseen. Kiitosta sai myös juniori- ja edustustoiminnan välinen tiivis yhteistyö ja halu kehittyä yhtenä yhtenäisenä seurana.

Myös seuran linjakas valmennuksen johto ja valmentajien vahva sitoutuminen seuran valmennuslinjaan nousivat Interin valteiksi. Prosessin aikana Interin valmennukseen onkin panostettu merkittävästi. Uusia rekrytointeja on tehty sekä maalivahtivalmennukseen että haaste- ja harrastetoimintaan. Nykyisin juniorien kehittymisen tukena ovat myös seuran omat fysioterapeutit ja fyysinen valmentaja. Sisäisen valmentajakoulutuksen kehittäminen tuo valmennuksen laatuun jatkuvuutta. Olosuhdekehitys Veritas Stadionin toiseen kerrokseen auenneen oman fyysisen harjoittelun tilan, Gymstick – Junior Gymin, ja käynnissä olevan kenttähankkeen myötä luovat entistä laadukkaampaa seuratoimintaa.

Myös seuran viestinnän nähtiin kehittyneen oikeaan suuntaan. Etenkin juniorijoukkueiden viestintävastaavien osallisuus ja koko seuraa yhdeksi Inter-perheeksi yhdistävät toimet nähtiin seuran arvoja tukevina askelina.

– Tämä on tunnustus siitä hienosta työstä, jota seurassa on suurella joukolla tehty. Prosessin myötä olemme saaneet Palloliitolta tukea sekä vahvuuksiemme että kehityskohteidemme tunnistamiseen. Koko seuran väki on ollut sitoutunut tähän prosessiin ja tehnyt systemaattisesti töitä kehityskohteidemme parantamiseksi. On hienoa huomata, että olemme nyt pisteessä, jossa Palloliittokin näkee meidät tämän tunnustuksen arvoisena, seuran tekninen johtaja Vesa Mäki iloitsee Interin verkkosivuilla.

Seurassa ollaan tyytyväisiä pitkän työn tuottaessa hedelmää, mutta samalla katseet on jo käännetty kohti seuraavia haasteita.

– Korkeimman tason saavuttaminen on tietysti hyvä asia, mutta sen ylläpitäminen ja annettujen lupausten lunastaminen on lopulta paljon tärkeämpää. Suomen korkeimman tason saavuttaminen ei myöskään tarkoita, etteikö meillä olisi vielä parannettavaa. Seuraavaksi tähyämme kohti ECA:n seurakoulutuksia, joissa pääsemme preppaamaan itseämme Euroopan huippuseurojen kanssa. Ennen sitä on kuitenkin aika nauttia tästä etapista ja kiittää koko Inter-perhettä. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman koko perheemme sitoutumista, Mäki kiittää.

Lähde: Veikkausliigan sivut.