Loukkaantumisestaan paluuta tekevä Zlatan Ibrahimovic on ehtinyt useaan otteeseen julistaa, ettei tule enää pelaamaan Ruotsin maajoukkueessa, mutta nyt ääni kellossa saattaa olla muuttunut.

Ruotsin kaadettua sensaatiomaisesti Italian karsintojen play-offseissa ja raivattua tiensä Venäjän MM-lopputurnaukseen kysymykset Zlatanin tilanteesta nousivat yhtäkkiä ajankohtaiseksi puheenaiheeksi.

Ruotsin päävalmentaja Janne Andersson oli silmin nähden ärtynyt Zlatania koskevista kysymyksistä, koska hyökkääjällä ei ollut osaa eikä arpaa Ruotsin karsintamenestykseen.

– Teimme tämän uroteon, mutta Zlatan on itse valinnut ettei ollut siinä mukana. Se ei osoittanut kunnioitusta, Andersson kuittasi kysymykset Aftonbladetille.

Mutta… Ranskalainen RMC-lehti väittää nyt, että Zlatanin aika sinikeltaisessa paidassa ei ehkä olekaan ohi – ainakaan miehen omasta puolesta.

”Zlatania lähellä olevat lähteet kertovat RMC Sportille, että hän miettii MM-kisoja”, lehti kirjoittaa.