Aiemmat MM-lopputurnaukset:

Kamerun osallistuu MM-lopputurnaukseen seitsemättä kertaa. Vuonna 1990 Italiassa maa selvisi Roger Millan johdolla sensaatiomaisesti puolivälieriin jätettyään hallitsevan mestarin Argentiinan alkulohkoon. Vuosina 1982, 1994, 1998, 2002 ja 2010 se jäi alkulohkoon.

Tie Brasiliaan:

Kamerun voitti Afrikan karsintojen kakkosvaiheessa lohkonsa neljän pisteen erolla ennen Libyaa. Kolmosvaiheessa se kohtasi Tunisian, jonka kanssa pelasi tasan 0-0 ensimmäisessä osaottelussa Tunisiassa. Kotonaan Kamerun murskasi vieraansa lukemin 4-1 selviytyen näin lopputurnaukseen.

Kenraaliharjoitus:

Kamerun-Moldova 1-0 (Yaounde, Kamerun)

Asetelmat:

”Lannistumat Leijonat”, kuten joukkueen lempinimi kuuluu, lähtee Brasilian lopputurnaukseen tähtipelaajansa Samuel Eto’on johdattamana. Eto’o on kärsinyt polvivammasta, mutta hänen pitäisi olla pelikykyinen kisojen alkaessa. Vire sen sijaan on täydellinen arvoitus. Kamerunin joukkueen yläpuolella leijuu monia muitakin kysymysmerkkejä. Miten varoitusherkkä ja ylikoviin taklauksiin taipuvainen joukkue saa pidettyä kaikki pelaajat kentällä täyden peliajan? Miten tähtipelaaja Eto’o pidetään tyytyväisenä? Hän kiukutteli koko karsintataipaleen ajan milloin mistäkin. Miten ristiriitojen täyttämä joukkue saadaan toimimaan yhtenäisesti?

Kamerunin saksalainen päävalmentaja Volker Finke totesi viime syksynä joukkueensa olevan hengeltään lastentarhatasoa. Viimeisin episodi nähtiin viikonloppuna, kun joukkue kinasi menestysbonuksista jalkapalloliiton johdon kanssa ja kieltäytyi nousemasta Brasiliaan lähtevälle lennolle. Lopulta sopu syntyi, ja matkaan päästiin 12 tuntia myöhässä.

Kentän puolella Finke haluaa joukkueensa prässäävän aktiivisesti ja hyökkäävän nopeasti keskustan kautta. Kamerun on fyysinen, nopea ja juoksuvoimainen, mutta taitotasoltaan ei kovin kummoinen.

Joukkueen menestyksen turnauksessa tulee määrittelemään Eto’on toiminta niin kentällä kuin sen ulkopuolella sekä koko eripuraisen lauman kyky toimia joukkueena. Jatkoon menon kanssa tulee joka tapauksessa olemaan tiukkaa, todennäköisintä on jääminen lohkojumboksi.

Erikoista:

Kovaotteinen Kamerunin joukkue keräsi MM-karsinnoissa 13 keltaista korttia. MM-lopputurnauksissa se pelannut 20 ottelua ja saanut yhteensä 7 punaista ja 43 keltaista korttia.

Joukkue:

Maalivahdit: Charles Itandje (Konyaspor), Sammy Ndjock (Fethiyespor), Loic Feudjou (Coton Sport)

Puolustajat: Allan Nyom (Granada), Dany Nounkeu (Besiktas), Cedric Djeugoue (Coton Sport), Aurelien Chedjou (Galatasaray), Nicolas N’Koulou (Marseille), Henri Bedimo (Lyon), Benoit Assou-Ekotto (QPR)

Keskikenttä: Enoh Eyong (Antalyaspor), Jean Makoun (Rennes), Joel Matip (Schalke 04), Stephane Mbia (Sevilla), Landry N’Guemo (Bordeaux), Alexandre Song (Barcelona), Edgar Salli (Lens)

Hyökkääjät: Samuel Eto’o (Chelsea), Eric-Maxime Choupo-Moting (Mainz 05), Benjamin Moukandjo (Nancy), Vincent Aboubakar (Lorient), Pierre Achille Webo (Fenerbahce), Fabrice Olinga (Zulte Waregem)

Päävalmentaja: Volker Finke