Japanilainen mäkihyppääjä Noriaki Kasai vakuuttaa jatkavansa uraansa vielä Pekingin olympialaisiin asti.

45-vuotiaasta Kasaista tuli Pyeongchangin kisoissa kaikkein aikojen ennätyksen haltija, kun hän kilpaili kahdeksansissa olympiakisoissaan. Ikinuorella japanilaisella riittää nälkää vielä 2022 Pekingin talviolympialaisiinkin.

− En aio yrittää, aion ehdottomasti olla siellä. Katselin toisten voittavan mitaleita ja se sytytti minut. Pystyn vielä jatkamaan. En ole missään nimessä valmis lopettamaan, Kasai totesi.

Kasai saavutti neljä vuotta sitten Sotshissa 41-vuotiaana uransa ensimmäisen henkilökohtaisen olympiamitalin ottamalla hopeaa suurmäen kilpailussa. Korean kisoissa hän oli normaalimäessä 21:nen ja suurmäessä 33:s.

− Olen iloinen kilpailtuani (olympialaisissa) kahdeksannen kerran, mutta yhtä lailla ärsyyntynyt siitä, että en pystynyt voittamaan mitalia. Näytin vain puolet osaamisestani täällä. Sen toisen puoliskon näytän neljän vuoden päästä, Kasai vakuutti.

Lähde: Guardian.