Minja Korhonen upeasti palkintopallille
Yhdistetyn maailmancup palasi pienen tauon jälkeen tositoimiin Ramsaussa, jossa oli perjantaina vuorossa yhteislähtökilpailut sekä naisissa että miehissä.
Naisissa Minja Korhonen otti kauden ensimmäisen palkintokorokesijansa sijoittumalla upeasti kolmanneksi. Korhonen petasi hyvät lähtökohdat mäkiosuudelle oltuaan aamupäivän hiihto-osuudella viides. Heta Hirvonen jatkoi hienoa top10 -sarjaansa; hän oli yhdeksäs. Anna Kerko täydensi hienoa suomalaispäivää uransa parhaalla maailmancup-sijoituksella (19:s). Kilpailun voitti Norjan Ida Marie Hagen. Miesten kisassa Ilkka Herola oli parhaana suomalaisena viides.
Ramsausta onkin muodostumassa Minja Korhoselle lempipaikka.
– Ramsau ei tänäkään vuonna pettänyt, kyllä tästä pikkuhiljaa ehkä muodostuu itelle semmonen lempipaikka. Täällä on tullut hienoja onnistumisia ja siistiä, että saatiin taas podiumsija kokoelmaan. Kokonaisuudessaan onnistunut kisapäivä; ladulla oli jo tosi paljon parempaa suorittamista mitä nähtiin Trondheimissa. Ja mäessä semmosta OK-tekemistä – sielläkin on kyllä vielä metrejä saatavilla, että ei jäänyt vielä kaikki tuonne. Eli vielä on paljon otettavaa, mutta nautitaan nyt tästä, iloitsi Korhonen.
Miehissä Ilkka Herola oli parhaana suomalaisena viides. Herolalla oli hyvä paikka hiihto-osuuden kolmannen sijan jälkeen lähteä mäkiosuudelle, mutta 1,2 pistettä erotti hänet lopulta palkintokorokesijasta. Muista suomalaisista Eero Hirvonen oli 12., Herman Happonen 40., Otto Niittykoski 53. ja Wille Karhumaa 58. Kilpailun voitti Itävallan Thomas Rettenegger.
Viaplay esittää yhdistetyn maailmancupin kilpailut suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
- Oliver Kapasen tulikuuma vire jatkuu
- Sprinttihiihdoissa yllätysmestarit
- Kuopiossa saatiin uudet maastohiihdon Suomen mestarit
- Minja Korhonen upeasti toinen
- Arsenal ei onnistunut käyttämään saumaansa
- SM-hiihdot käydään viikonloppuna Kuopiossa
- Keski-Euroopan mäkiviikko päätökseen – suomalaismenestys jäi vaisuksii
- Manchester United antoi Ruben Amorimille potkut
- Jasmi Joensuu hyytyi Alpe Cermisin nousuun – Johanna Matintalo paras suomalainen
- Jasmi Joensuulle ensimmäinen voitto maailmancupissa