Miksi Niklas Bäckström siirtyi Tapparaan? HäSa: Näin konkarivahti perustelee ratkaisuaan
Kuva: Getty Images
Tiistaina tuli julki, että 40-vuotias entinen NHL-maalivahti Niklas Bäckström siirtyy SM-liigan viime vuosien menestysseuraan HIFK:sta yksivuotisella sopimuksella.
Kahtena viime kautena Bäckström edusti HIFK:ta, jossa pelasi uransa alkuajat ennen lähtöä NHL:ään.
Nyt Bäckström on taustoittanut sitä, miksi lähti juuri Tapparaan.
Tappara tarjosi konkaritorjujalle mahdollisuutta, ja samalla Bäckström päätti jatkaa uraansa.
– Kun Tappara tuli mukaan kuvioihin, ei tarvinnut miettiä. Pohdin pitkään olenko valmis tekemään sen työmäärän, että olen henkisesti ja fyysisesti valmis kauteen. Kun selvisi itselle, että olen siihen valmis, aloin kartoittaa vaihtoehtoja, Bäckström sanoi Hämeen Sanomille.
Tapparassa Bäckström muodostaa maalivahtikaksikon häntä lähes 20 vuotta nuoremman Christian Heljangon, 21, kanssa.
– Molemmat voimme auttaa toisiamme. Heljanko pelasi jo viime kaudella loistavan kauden ja hänellä on valtavasti potentiaalia. Toivon, että pystyn häntä auttamaan ja antamaan neuvoja. Mutta maalivahtityöskentely on tiimityötä ja varmasti voin saada hyviä neuvoja myös häneltä, Bäckström selitti.
LUE MYÖS:
- Tavoitteena kaksi voittoa – vastassa Slovakia ja Latvia
- Pyhäinhäväistys edessä – MM-kisojen kruunu poistuu
- Kaksi selvillä, kaksi auki – Tappara ja KooKoo välieriin
- Kohutulokas kukisti legendan – hirmuiset pisteet
- Cityn supertähti lähtee
- Hattutemppujen ilta! Otteluvoitot tasan
- Putosiko Real Madrid kelkasta? Kaikki valtit Barcelonan käsissä
- Nyt se on varmaa – Florida ulos pudotuspeleistä
- AC Oulu murjoi Gnistanin Veikkausliigan avauksessa
- Mahtava nousu – ja takaisin kanveesiin