Suomen miesten käsipallomaajoukkueen MM-karsintaurakka päättyi lauantaina Kazanissa pelattuun vierasotteluun Venäjää vastaan. Lohkovoiton puhtaalla pelillä vienyt Venäjä oli vahvempi maalein 36-26 (16-11).

Torstaina karsintojen avausvoittonsa Luxemburgista ottanut Suomi lähti taistelemaan selkeää ennakkosuosikkia vastaan ennakkoluulottomasti, mutta Venäjä osoitti vahvuutensa ja hallitsi ottelua käytännössä alusta saakka.

Suomi sinnitteli kuitenkin tuntumassa pitkään ja tauon viiden maalin tappioasema ei vielä ollut toivoton, mutta toisella jaksolla Venäjä venytti eron väkisin suuremmaksi ja voitti lopulta kymmenen maalin erolla.

– Jollain lailla olimme mukana aika pitkään, mutta kyllä puolustuspelaamisessa oli tänään aika lailla haasteita – mikä ei toisaalta ollut yllätys. Ei tämä meidän paras pelimme puolustuksellisesti näissä karsinnoissa missään nimessä ollut, päävalmentaja Kaj Kekki kertasi Käsipalloliiton tiedotteessa.

– Hyökkäyspeliin voi sen sijaan olla tyytyväinen. Loimme paljon paikkoja ja teimme 26 maalia. Avopaikkoja kuitenkin tuhlattiin liikaa, siitä miinus.

Suomen sijoitus neljän maan karsintalohkossa on lopulta kolmas. Päätähtäin on tulevissa EM-karsinnoissa, mutta hiukan Kekkiä jäi kuitenkin kaivelemaan MM-karsinta kokonaisuutena.

– Kaksi Slovakia-peliä olivat pettymys, niistä odotin enemmän. Olisi pitänyt pystyä parempaan hyökkäyspeliin niissä. Hyökkääminen sujui kahdessa viimeisessä ottelussa paremmin, toisaalta Slovakiaa vastaan puolustimme paremmin, Kekki pyöritteli.

– Tästä matka jatkuu kuitenkin eteenpäin ja kohti huhtikuun leiriä, joka pidetään suunnitelmien mukaan Italiassa. Pelaajat palaavat seurajoukkueisiinsa ja me seuraamme otteita kevään edetessä. Huhtikuussa on myös edessä mielenkiintoinen EM-karsintojen arvonta.

MM-karsintaa, Kazan:
Venäjä – Suomi 36-26 (16-11)

Suomen maalintekijät: Nico Rönnberg 9, Topias Laine 3, Richard Sundberg 3, Fredrik Forss 2, Max Granlund 2, Benjamin Helander 2, Benny Broman 1, Anton Remy 1, Robin Sjöman 1, Roni Syrjälä 1, Teemu Tamminen 1

2 min. ulosajot: Venäjä 3 x 2 min., Suomi 1 x 2 min. (Sjöman)