Mestisseura KOOVEE on solminut sopimuksen maalivahti Kimmo Rautiaisen kanssa.

Savonlinnassa kiekko-oppinsa saanut Rautiainen siirtyi Tampereelle jo 16-vuotiaana Tapparan riveihin. Poikien maajoukkueissakin pelannut nuorukainen ei kuitenkaan Liigassa päässyt kuin luukkuvahdin rooliin, mutta toissa kaudella Mestiksessä LeKi:n riveissä hän pelasi erittäin vakuuttavasti.

Loukkaantumisesta johtunut leikkaus piti Rautiaisen sivussa viime kauden alussa, kunnes marraskuussa hän teki sopimuksen TUTO Hockeyn kanssa. Kuntoutuksen jälkeen pelituntumaa Rautiainen haki lähinnä turkulaisten A-nuorista, pelaten myös kolme ottelua Mestiksessä.