Mestaripuolustaja podcastissa F-liigan ykkösen tasosta koko maailmassa : ”Top3:ssa vähintään”
Kokenut Juha Kivilehto (kuvassa maajoukkueessa vuonna 2014) on yksi koko maailman menestyneimpiä salibandyn pelaajia. Hän on edustanut viimeiset kolme vuotta Tampereen Classicia, jonka näkee olevan seurana tällä hetkellä aivan kiinni koko maailman salibandyn mittakaavassa.
Kivilehto kertoi näkemyksiään Suplan tuoreessa SporttiRuutu-podcastissa.
– Sanon, että top3:ssa vähintään. Jos ottaa kokonaisuuden huomioon, niin itse näen, että top3 on se, missä mennään. Taustat, pelin taso ja fasiliteetit: se on top3. Classic siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan IdeaParkiin, niin se on taas askel eteenpäin. Pääsemme moderniin halliin ja puitteisiin pelaamaan. Toista seuraa ei löydy, joka pystyisi päihittämään meidät kokonaisuudellaan. Pelejä saatetaan hävitä, mutta jos otetaan iso kuva, niin en näe, että siellä toista seuraa olisi. Classicin toiminta on hyvällä mallilla, hän sanoo.
Kivilehto sanoo joukkueen olleen innoissaan mainitsemastaan otteluiden siirrosta Tampereen kupeessa sijaitsevaan ostoskeskukseen.
– En ole puhunut siitä paljon ulkopuolisten kanssa, mutta kun se joukkueelle esiteltiin, fiilis oli innostunut siitä, että tulee jotain uutta ja modernia. Otetaan taas seuraava askel eteenpäin. Ei siinä hallissa, jossa pelaamme, ole mitään vikaa, mutta tämä on askel modernimpaan suuntaan ja nykypäivään, kaikkine mahdollisuuksineen, mitä IdeaPark mahdollistaa pelitapahtumaan ja yhteistyöjuttuihin. Se on huikea uutinen meidän seurallemme ja lajillemme, hän sanoo.
Kivilehto siirtyi Classiciin Ruotsista kesken kauden 2017-18. Hän on voittanut kahdeksasta Suomen mestaruudestaan kaksi viimeisintä tamperelaisseurassa.
– Kun tein päätöksen, että tulen pois Ruotsista, en neuvotellut edes muiden seurojen kanssa. Otin yhteyttä Classiciin ja kysyin, onko kiinnostusta. Heillä oli, ja tunsin valmentajat, taustat ja paljon pelaajia. Viesti, jonka olin heiltä vuosien saatossa saanut, oli minulle ratkaisevin tekijä, että halusin Classiciin.
Classic johtaa salibandyn F-liigaa, jota televisioi Ruutu.
Lähde: SporttiRuutu-podcast
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin