Meksiko ja Kamerun iskevät yhteen

A-lohkon loputkin maat aloittavat tänään kisaurakkansa, kun Meksiko ja Kamerun kohtaavat Natalissa kello 19.00 Suomen aikaa. Edessä on tiukka ottelu, sillä kumpikin joukkue tarvitsee pisteitä pitääkseen jatkohaaveensa hengissä. Molemmat kohtaavat nimittäin vielä isäntämaa Brasilian, eikä siitä ottelusta ole pisteitä odotettavissa.
Vastakkain on kaksi aktiiviseen ja korkeaan prässiin luottavaa joukkuetta, joten vauhtia pelistä ei tule puuttumaan. Niukasti lopputurnaukseen selvinneen Meksikon päävalmentaja Miguel Herreran taktiikka on rohkea, sillä joukkueen puolustuslinja on varsin hidas. Meksikon kannalta avainasia ottelussa on, että Kamerun ei pääse pelaamaan palloja hitaan puolustuslinjan selustaan. Juoksukilpailuissa nopeiden kamerunilaisten kanssa se ei pärjää.
Hyökkäyspäässä murheita tuottaa tunnetuimman nimen, Manchester Unitedin Javier Hernandezin, ruudin kuivuminen. Todennäköistä onkin, että kärjessä aloittaa kaksikko Oribe Peralta ja Giovanni Dos Santos.
Kamerunin valmistautuminen turnaukseen on ollut sekavaa. Joukkue meni jo lakkoon bonuskiistan takia, mutta asia saatiin varsin nopeasti sovittua. Murheita on tuottanut myös joukkueen ykköshyökkääjän Samuel Eto’on loukkaantumistilanne, eikä hänen kunnostaan ole vieläkään täyttä selvyyttä. Joukkueen tehot lepäävät pitkälti Eto’on ja Pierre Webon harteilla. Joukkue tulee pistämään Meksikon ahtaalle tiukalla prässillä ja kovilla taklauksilla.
Kamerunin joukkue on Meksikoa fyysisempi, juoksuvoimaisempi ja aggressiivisempi. Meksiko on kuitenkin täynnä kansainvälisesti tuntemattomia mutta laadukkaita jalkapalloilijoita. Se on myös Kamerunia kurinalaisempi joukkue, joten Meksiko lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Todennäköisin lopputulos on Meksikon niukka voitto.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Veikkausliigajoukkueen historiallinen voittoputki poikki
- Eurooppa johdossa Ryder Cupin avauspäivän jälkeen
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa