Max Verstappen voittoon Austinissa – Lewis Hamilton ja Charles Leclerc hylättiin

Max Verstappen oli Austinin valtias, kun hän vei nimiinsä sekä lauantain sprinttikisan että sunnuntain osakilpailun.
Verstappen oli jälleen Austinin valtias, mutta joutui tiukoille Lewis Hamiltonin ahdistellessa häntä loppuun saakka. Verstappen pystyi pitämään britin kuitenkin selkänsä takana loppuun saakka.
Lopulta sillä ei olisi kuitenkaan ollut merkitystä, sillä kilpailun jälkeen Hamilton diskattiin. Kilpailun jälkeisessä teknisessä tarkastuksessa todettiin, että Hamiltonin auton pohja oli kulunut enemmän kuin säännöt sallivat. Saman kohtalon koki Ferrarin Charles Leclerc.
Hamiltonin hylkäyksen jälkeen McLarenin Lando Norris nousi toiseksi ja Ferrarin Charles Leclerc nousi kolmanneksi. Ehdottomasti iloisin hylkäyksistä oli Williamsin Logan Sargeant, joka kirjautti ensimmäisen pisteensä F1:ssä. Samalla Sargeantista tuli ensimmäinen amerikkalaiskuski, joka on saavuttanut pisteen F1:ssä 30 vuoteen.
Valtteri Bottakselle kilpailu oli haastava sillä hän oli vasta 12 hylkäysten jälkeen.
F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Meksikossa.
Elisa Viihde Viaplay esittää kaikki F1-tapahtumat suorina lähetyksinnä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Rukan hyisissä olosuhteissa
- Carolinan suomalaiset syvensivät Columbuksen ahdinkoa
- F1-kausi päättyi Max Verstappenin juhliin
- Iivo Niskanen jäi niukasti toiseksi
- Mikael Granlund sai maalihanansa auki
- Maastohiihdon maailmancup starttasi Rukalla – Norja ja Ruotsi juhlivat
- Suomalaispelaajat jäivät ilman tehopisteitä NHL:ssä – suomalaisvahdilla historiallisen huono ilta
- Viaplay esittää dokumenttisarjan Valioliigan suomalaisista – mukana ennennäkemätöntä materiaalia