Matti Heikkinen on nimetty Suomen joukkueeseen sunnuntaiseen miesten hiihdon yhdistelmäkisaan, mutta päätöksen osallistumisesta hän tekee lopullisesti vasta kilpailupäivän aamuna. Hengitystieongelmista kärsinyt Heikkinen on jättänyt pahimman taakseen, mutta tilannetta tarkkaillaan jatkuvasti.

Heikkinen lähti tiistaina alas Adleriin parantelemaan hengitystietuntemuksiaan, ja palasi torstaina jälleen vuorille.

– Olen käppäillyt, en paljon muuta tehnyt. Käänne parempaan parantui eilen [keskiviikkona]. Olin menossa hiihtämään yhdistetyn ladulle, mutta sitä ei ollut kuin 200 metriä. Oman mielenvirkeyden takia tein päätöksen tulla ylös hiihtämään, ja siellä olikin hyvät, jopa loistavat puitteet.

– Tunnin hiihtelin käppäilemällä, nyt mennään päivä kerrallaan. Lahden urheilukoulussa opin, että välillä kannattaa olla hiljaa ja odottaa, Heikkinen kuvasi mietteitään sunnuntaita ajatellen torstai-iltana Sotshissa.