Lauantai oli hieno päivä Matilda Castrenille ja hänen parilleen Kelly Tanille LPGA Tourin parikilpailussa, Dow Great Lakes Bay Invitationalissa. Castrenin ja Tanin 62 lyönnin best ball -kierros toi heille kilpailussa komean kakkostilan yhteistuloksella -21. Eroa kilpailun voittaneisiin Jennifer Kupchoon ja Lizette Salasiin jäi viisi lyöntiä.

Castrenin ja Tanin peli lähti kulkemaan oikeaan suuntaan kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, jonka he pelasivat kuusi alle parin.

– Ihan huikea tuo takaysi. Minulla lähti putti kulkemaan juuri oikeassa kohdassa. Sain laitettua tiukoissa paikoissa monta puttia sisään. Silloin kun piti laittaa putti sisään, niin laitoin. Se on aina hyvä merkki, että pystyy vielä viimeisenä päivänä vähän venyttämään, Castren summasi omaa esitystään tiedotteessaan.

Castren ja Tan olivat 17 reiän jälkeen tasatilanteessa lauantaina tuloksen 59 pelanneiden Stacy Lewisin ja Maria Fassin kanssa. Castren ei halunnut kuitenkaan jakaa kakkostilaa toisen parin kanssa, vaan löi avauksensa melkein reikään 130-metrisellä par-kolmosella.

– Olen tyytyväinen kakkostilaan. Kyllä maistui hyvältä lopettaa kierros birdieen ja olla yksin toisella sijalla. Sillä tuli varmasti paljon enemmän rankingpisteitä ja enemmän myös tilille rahaa, kakkostilasta noin 146 000 dollaria tienannut Castren sanoi.

Kakkostila oli Castrenille uran toinen LPGA Tourilla. Hän oli viime kaudella kakkonen Volunteers of America Classic -kilpailussa.

Kupcho ja Salas pelasivat lauantaina lyönnin Castrenia ja Tania paremmin, joten voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. Kakkostila kuitenkin kelpasi LPGA Tourin tämän kauden rankingissa sijalle 47 nousseelle Castrenille todella hyvin.

– Oli tosi huikea viikko Kellyn kanssa. Meillä oli hauskaa kaikkina päivinä, eikä olisi tavallaan paremmin voinut mennä, ellei oltaisi voitettu. Ne pelasivat kyllä niin hyvin, että mielellään otetaan tuo kakkossija, Castren sanoi suoraan.

LPGA Tour siirtyy seuraaviksi viikoiksi Euroopan puolelle. Ensi viikon torstaina käynnistyy The Evian Championship, joka on naisten kauden neljäs major-kilpailu.

Lähde: Matilda Castrenin tiedote