Markku Kanerva lupailee lisää debytantteja Viro-ottelussa – ”Saamme tuoreita jalkoja kentälle”

Huuhkajat päättää Portugalin leirinsä kohtaamalla torstaina Viron. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva toivoo omiltaan parempaa kuin edellisottelussa Ruotsia vastaan.
Ruotsia vastaan Huuhkajat oli hampaaton ja aseeton. Vaaralliset maalipaikat jäivät käytännössä yhteen eikä Suomi pystynyt luomaan uhkaa hyökkäyspäässä. Samalla Ruotsi pääsi kahdesta puolustuksen nukahduksesta rokottamaan kahdesti.
– Hyökkäyspelaaminen jätti toivomisen varaa. Ruotsi puolusti tiiviisti ja hyvin. Emme saaneet meidän laitatoppareita nousemaan tarpeeksi haastamaan keskikentän linjaa, jolloin prässin taakse olisi syntynyt tiloja edetä. Perusasiat, kuten syöttöjen laatu, eivät olleet tarpeeksi hyvällä tasolla. Myös tilastot vahvistavat sen. Tehoja pitää saada hyökkäyspelaamiseen, Kanerva analysoi Palloliiton verkkosivuilla.
– Puolustuspelaamisessakin on skarpattavaa, mutta ykkösteema on ollut hyökkäyspelin tehostaminen. Siinä on mietitty myös ihan rakenteellisia muutoksia, jos ajatellaan ryhmitystä.
Ensimmäisessä ottelussa Suomen kokoonpanossa nähtiin seitsemän debytanttia. Viroa vastaan vuoroaan odottelevat Viljami Sinisalo, Elmo Henriksson, Robin Tihi, Jaakko Oksanen, Matti Peltola, Ville Koski ja Noah Pallas. Kanervaa lupaileekin lisää debyyttejä Viroa vastaan.
– Pelaajat ovat terveitä. Ensimmäisessä matsissa oli seitsemän debytanttia ja huomenna debyyttejä tullaan näkemään lisää. Saamme tuoreita jalkoja kentälle.
Huuhkajat kohtaa Viron torstaina 12.1. Suomen aikaa kello 18.00. Yle Areena näyttää ottelun suorana lähetyksenä.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa