ManU-legenda: ”Harkitsin paluuta maajoukkueeseen”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin suurvuosien yksi avainpelaajista, Paul Scholes, harmitteli BBC5:n haastattelussa sitä, että hän lopetti maajoukkueuransa liian aikaisin. Scholes oli vain 29-vuotias, kun hän sanoi hyvästit ”Kolmelle leijonan” joukkueelle.
Keskikenttäpelaaja teki päätöksen pitkälti perhesyistä – tosin pelipaikka laidalla ei myöskään ollut ominaisin Scholesille.
Tuoreessa haastattelussa Scholes kertoo harkinneensa vakavasti paluuta maajoukkueeseen. Hän sai puhelun ennen Etelä-Afrikan MM-turnausta.
– Se oli ennen MM-kisoja. Olin pelannut hyvän kauden ja maajoukkueessa oli vähän loukkaantumisia. Valmentaja Fabio Capello toivoi, että olisin palannut. Sain lopulta puhelun Stuart Pearcelta, joka oli osa valmennustiimiä, Scholes muistelee.
Scholes kertoo haastattelussa, että hänestä tuntui väärältä mennään mukaan lopputurnaukseen, koska hän ei ollut osallistunut karsintapeleihin.
– Mietin asiaa muutaman päivän ja olin sitä mieltä, että olin pelannut riittävän hyvin päästäkseni joukkueeseen. Mutta päätin, että paluu olisi ollut väärin. En ollut mukana karsinnoissa ja joukkueessa oli pelaajia, jotka olivat olleet joukkueessa pari vuotta, hekin kaukana perheistään.
– [Päävalmentaja Fabio] Capello ei itse soittanut minulle, jos hän olisi, tilanne olisi saattanut olla erilainen. Ehkä hän olisi saanut minut taivuteltua? Kadunko päätöstäni olla lähtemättä enää mukaan? Todennäköisesti kyllä, sillä pelasin erittäin hyvää jalkapalloa sillä hetkellä, Scholes kertoi BBC5:lle.
Viasat näyttää kanavillaan Valioliigan retroviikonlopun kunniaksi useita klassikko-otteluita. Näissä otteluissa nähdään useita pelaajia, jotka loppujen lopuksi esiintyivät Etelä-Afrikan MM-lopputurnauksessa 2010.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen