Manchester Unitedin testissä ollut hyökkääjä hakee pelipaikkaa KTP:stä
Kuva: Juha Tamminen
FC KTP testaa seuraavan kuuden päivän aikana mielenkiintoista englantilaispelaajaa.
Joukkueen harjoitusvahvuuteen liittyi tänään parikymppinen Drew Lewis. Englannissa häntä pidetään todellisena superlupauksena mistä osoituksena on se, että hän on käynyt näyttämässä taitojaan sekä Manchester Unitedin että Aston Villan organisaatioissa. Suurseurojen kiinnostuksen herätti Drew:n huikea maalisaldo Southportissa, joten todellisesta maalintekijästä on kyse.
Drew:n kehitystä läheltä seurannut ja häntä valmentanut sekä Kotkaan tuonut Paul Deakin kertoo nuorukaisen olevan todellinen maalintekijä.
– Hän on luontainen maalintekijä, joka haistaa hyvin paikat etenkin boksin sisällä. Viimeistely onnistuu myös kauempaa, Paul toteaa ja uskoo, että suojatillaan on hyvät mahdollisuudet saada sopimus Kotkaan.
Torstain palauttavissa harjoituksissa Drew väläytteli jo osaamistaan, vaikkei ymmärrettävistä syistä ole vielä parhaimmillaan. Nuorukaisen lento oli saapunut yöllä yhden aikaan Helsinki-Vantaalle ja väsymys painoi hieman, uuden ympäristön lisäksi.
– Halusin vaihtaa maisemaa ja tulla katsomaan millaista peli on täällä. Tarkoituksenani on saada sopimus aikaan, näyttöhaluja uhkunut Lewis kertoo.
– Ensimmäiset treenit menivät ihan hyvin ja todella innolla olen täällä, vaikka väsymys vähän painoikin.
Lähde: FC KTP:n verkkosivut
LUE MYÖS:
- Sydney Crosby ja kumppanit lomille – Flyers jysäytti yllätyksen
- Arsenal hankki etulyöntiaseman – finaalipaikka ratkaistaan Lontoossa
- MTV: Wilma Heltelä onnettomuudessa
- Jokerit painoi tiskiin supertähtihankinnan!
- Nooralotta Neziri: jymyratkaisu pöydällä!
- Suuri suru – KalPan entinen hyökkääjä kuoli äkillisesti
- Edmonton väisti luodin – sarja jatkuu
- Hyökkäyspelin juhlaa – käsittämätön välieräpeli
- Ristolaisen tehot eivät riittäneet – sarja venyy
- Finalistit selvillä – Tappara nousi kahdesta sillasta