Manchester Unitedin kausi saattaa käynnistyä poikkeuksellisen aikaisin – kaikki riippuu tästä pelistä

Manchester Unitedin kausi saattaa käynnistyä jo poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna. On mahdollista, että United pelaa kilpailullisia pelejä jopa kolme viikkoa ennen muita Valioliigan kärkiseuroja.
Sky Sportsin mukaan Unitedin on syytä liputtaa 18. toukokuuta pelattavassa FA Cupin finaalissa paikallisvastustajansa Manchester Cityn puolesta, jotta aikainen kauden aloitus vältetään. Jos City kukistaa finaalissa Watfordin, Unitedin kausi käynnistyy myöhemmin elokuussa. Jos Watford sen sijaan voittaa, päättyneen sarjakuutosen eli Unitedin kauden avausottelu pelataan jo 25. heinäkuuta.
Tuo heinäkuun loppupuolen ottelu olisi Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen otteluparin avausottelu. Jos Watford voittaa finaalin, United jää viimeiseksi europaikoille sijoittuneista valioliigaseuroista ja joutuu näin ollen avaamaan taipaleensa eurokentillä jo suunniteltua aiemmin toisella karsintakierroksella.
Jos taas City voittaa finaalin, Unitedin kausi käynnistyy hiukan myöhemmin Eurooppa-liigan kolmannelta karsintakierrokselta. Sen pelipäivät ovat 8. ja 15.8.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa