Managerilta nappiveto: Kamaraa säästeltiin ”The Otteluun”
Moni ihmetteli viime viikonloppuna sitä, että Glen Kamara ei pelannut lainkaan Skotlannin Valioliigan Old Firm -pelissä Celticiä vastaan. Manageri Gio van Bronckhorst tiesi mitä teki: Kamaraa säästeltiin Rangersille jopa Old Firmia tärkeämpään otteluun eli torstain Eurooppa liigan välierään.
Pitkin kautta Van Bronckhorst on harrastanut samaa, samoin teki hollantilaisen edeltäjä Steven Gerrard. Rangersin manageriportaassa on havaittu, että levännyt Kamara on nimenomaan valttikortti Euro-otteluihin.
Ensimmäisessä ottelussa Leipzigia vastaan Kamara pelasi täydet minuutit ja hyvin pelasikin. Celtic -ottelussa ei minuutteja tullut, torstaina jälleen täydet minuutit. Ja millä tavalla! Huuhkajatähti oli yksi kentän parhaista pelaajista. Voittomaaliksi jäänyt osuma oli upea sijoitus, mutta jopa huikeampi suoritus oli avausmaalin alustus. Kamara väänsi kahden Leipzig -pelaajan välistä pallon omilleen, Ryan Kent vapautui keskitykseen ja James Tavarnier teki maalin. Jos jalkapallossa kirjattaisiin kakkossyöttäjiä, Kamaralle olisi sellainen merkitty.
Kamaran suoritukset avasivat ”uudelle” Rangersille ensimmäisen eurofinaalipaikan. Vuonna 2008 Rangers finaalissa nähtiin, mutta sen jälkeen talousvaikeudet ja muut vastoinkäymiset pudottivat Rangersin jopa alimmalle sarjaportaalle. Uusittu Rangers voitti viime kaudella Skotlannin mestaruuden ja nyt irtosi paikka Eurooppa liigan finaalissa. Näiden kahden saavutuksen yhtenä päätekijänä on ollut Glen Kamara.
Kamarasta tulee nyt, ilman loukkaantumista, kuudes suomalainen miespelaaja Euro-cupin finaalissa. Petri Tiainen oli penkillä 1987, kun Ajax voitti Cup-voittajien Cupin. Samana vuonna Jari Rantanen oli voittamassa UEFA cupia IFK Göteborgin kanssa, mutta hänkään ei kentälle finaalissa päässyt. Jari Litmanen oli luonnollisesti avauskokoonpanossa 1995 Mestarien liigan finaalissa Ajaxissa ja Sami Hyypiä esiintyi joukkueensa kapteenina UEFA Cupin finaalissa 2001. Petri Pasanen oli Werder Bremenin kanssa kokemassa UEFA Cupin finaalitappiota – Pasasen pääsi ottelun loppuhetkillä myös kentälle.
Nyt Kamara liittyy tähän joukkoon ja todennäköisesti avauksen miehenä, kun Rangers kohtaa Sevillassa finaalissa Frankfurtin.
Elisa viihde Viaplay ja V-sport -kanavat näyttävät finaalin, kuten näyttivät torstain välierätkin.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- McLaren-kuski yllättäen toiseen F1-talliin kesken kauden?
- Arsenalin ex-topparilta selkeä viesti – näiden kahden tähden pitäisi lähteä
- Megatähti Aleksander Ovetshkinille vastuuta
- Hollanti puolivälieriin viime hetken osumalla
- Iivo ja Kerttu Niskanen jäivät kauas kärjestä – ”Vähän vaikeampi päivä”
- Komarov hyökkää Leijonien ykkösketjussa – katso kentälliset
- Maailman arvokkaimmat jalkapalloilijat listattiin – Cristiano Ronaldo ei mahtunut edes 20 parhaan joukkoon
- Ranska ja Kanada 1-1 tasatilanteessa
- Ruotsi pitää oven auki NHL-pelaajille