Maanantain Valioliigan huippuottelussa West Ham – Leicester
Kaksi eurojoukkuetta kohtaa Valioliigan päätöskierroksella Lontoon olympiastadionilla. Kuinka kaksi hyvin toisensa tuntevaa manageria löytävät ratkaisevan eron toisistaan?
West Hamin David Moyes on raivannut tiensä takaisin Valioliigamanagerien huippukastiin. Jo alamaissa ollut ura on kokenut rakettimaisen nousun itä-Lontoossa. Brendan Rodgersin ympärillä huhumylly pyörii hurjana. Rohkeimmat asiantuntijat povaavat Rodgersista jopa Arsenalin seuraavaa manageria.
V Sportin selostaja Ville Kuusinen muistuttaa joukkueiden viime kauden kohtaamisista.
– West Ham onnistui tekemään peräti kuusi maalia Leicesterin verkkoon kahdessa kohtaamisessa. Jotenkin järki sanoo, että tämä päättyy tasapeliin, mutta siltikin kallistun niukkaan kotivoittoon, Kuusinen veikkaa.
– David Moyes on saanut entisistä keskinkertaisuuksista kaiken irti, jos katsotaan Soucekia, Antoniota tai Benrahmaa, he kaikki ovat nykyään Valioliigan huipulla, Ville Kuusinen arvioi.
West Ham-Leicester maanantaina 23.8. V Sportin jalkapallokanavilla klo 22.00.
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun