Maalivahtilegenda löytänyt uuden kevään – ”Voin itse päättää jatkanko”

Yksi edelleen pelaavista todellisista maalivahtilegendoista, Iker Casillas, on löytänyt uuden kevään uralleen Portugalin suurseura Portosta.
Real Madridissa puolitoista vuosikymmentä joukkueen kulmakiviin kuulunut ”San Iker” joutui viimeiseksi jääneellä kaudellaan madridilaisseurassa kuluttamaan paljon vaihtopenkkiä ja siirtyi kesällä 2015 Portoon. Tapaus johti kitkerään kritiikkiin Real Madridin seurajohtoa kohtaan kannattajienkin katsottua Casillasin jouduttua tylysti syrjään heitetyksi.
Hurjat 167 A-maaottelua Espanjan maalilla pelannut Casillas ei ole kuitenkaan vielä näyttänyt viimeistä korttiaan. Keväällä 2016 36 vuotta täyttävän Casillasin sopimus Porton kanssa umpeutuu kesällä, mutta sisältää option lisävuodesta.
Kuluvalla kaudella Porton itseoikeutettuna ykkösvahtina pelannut Casillas on päästänyt vain 15 maalia ja pitänyt maalinsa puhtaana peräti 16 kertaa. Jos ja kun hän pelaa viikonlopun sarjaottelussa, option laukeamiseen johtava ottelumäärä tulee täyteen.
– Aikomukseni on jatkaa vielä vuosi ja uskon että se on myös seuran tahto, Casillas kertoi El Transistor –radiokanavalle.
Valinta on nyt koko lailla Casillasin omissa käsissä.
– Voin itse päättää jatkanko vai en [Portossa]. Puheenjohtajan kanssa sovimme, että minun pitää vain kertoa seuralle puolitoista kuukautta ennen sopimuksen päättymistä.
Casillasin hienot otteet ovat nostaneet hänet myös takaisin Espanjan maajoukkuekuvioihin ainakin periaatetasolla.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajille paha takaisku – tähtipelaaja sivussa loppuvuoden
- Manchester Unitedin ja Chelsean konttaaminen jatkuu
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa