Ruotsalaislehti Länstidningen Södertälje julkaisi maanantaina hauskimman jalkapallouutisen pitkään aikaan. Lehti tietää kertoa, todistajanlausuntojen kera, että Ruotsin 7. divisioonassa vasen laitapakki ajettiin ulos kentältä aivan ottelun lopulla toisen keltaisen kortin takia. No, ei siinä, sattuuhan niitä ulosajoja. Mutta syy oli ihan pikkuisen erikoinen: tuomari nosti keltaisen kortin Pershagenin puolustajan mojovan pierun takia! – Vatsani oli sekaisin, ja minun piti pieraista. No senhän sitten tein. Ja sitten sain keltaisen ja ulosajon. Olin shokissa, tämä on omituisinta mitä minulle on jalkapallossa tapahtunut, äimisteli 25-vuotias pierutuomittu Adam Lindin Ljungkvist lehdelle. Otteluraportin mukaan Ljungkvist oli saanut varoituksen ottelussa jo aiemmin, mutta vatsan lisäksi myös pakin pää taisi olla sekaisin, sillä ensimmäistä korttiaan hän ei muistanut saaneensa ollenkaan. – On se mahdollista, että olin jo saanut keltaisen, mutta en muista sitä. Mutta silti, toinen keltainen siitä, että pieraisee. Sitä en tajua, Ljungkvist kertoi pystymättä itsekään pidättelemään nauruaan. Ljungkvistilla on teoria tuomion syystä. – Ehkä hän luuli että pieraisin käteeni ja ikään kuin viskasin hajun sitten häntä kohti, mutta sitä en kyllä tehnyt. Vastustajan veskari Kristoffer Linde vahvisti megapierun. – Seisoin aika kaukana hänestä, mutta silti kuulin pierun kovaa ja korkealta. Omituisinta mitä olen nähnyt kentällä, ja olen sentään pelannut 8-vuotiaasta asti, Linde kommentoi tuomiota. Tuomari itse kertoi tulkinneensa, että pierussa oli kyse provokaatiosta toista pelaajaa kohtaan ja että teko oli tahallinen. Pershagen ei tiettävästi jäänyt asiaa liiemmin protestoimaan, sillä Järna SK:n reservijoukkue johti peliä tuossa vaiheessa ottelun lopulla jo 5-2. Mutta kai kentällä pieraiseminen kuitenkin on sallittua? – Haha, kyllä kyllä. Ei pelkästään siitä korttia saa, ottelun tuomari Dany Kako nauroi lehden mukaan. Kako kertoi tuomarina kuitenkin antaneensa ruumiintoiminnoista varoituksen kerran aiemminkin: silloin pelaaja kävi pissalla aivan kentänrajan vieressä.

LUE MYÖS:

Uutiset |