Lukko-valmentaja toivoo kasvavan palkintopotin tuovan CHL:lle arvostusta – ”Euroopan kovin kilpailu”
Kuva: Getty Images
Jääkiekon Champions Hockey League pyörähtää käyntiin vuoden tauon jälkeen torstaina. Kahdeksannen kautensa aloittavan turnauksen palkintorahat alkavat olla jo kunnioitettavalla tasolla, mutta suuren yleisön keskuudessa kilpailun suosio vielä laahaa. Lukon päävalmentaja Marko Virtanen toivoo siihen kuitenkin muutosta.
CHL käynnistyessä kaudella 2014-15 kokonaispalkintorahaa jaettiin yhteensä 1,5 miljoonaa euroa, joista voittaja pokkasi 127 000 euroa. Sen jälkeen palkintorahat pysyivät pääosin samalla tasolla muutaman seuraavan vuoden ajan, mutta parin edellisvuoden aikana on tapahtunut suurta kasvua. Tällä kaudella palkintorahaa on jaossa kokonaisuudessaan 3,31 miljoonaa euroa ja voittajalle tulee lähes 500 000 euron potti.
Virtanen toivoo kasvavan palkintopotin herättävän myös suuremman yleisön kilpailun tärkeydestä ja arvokkuudesta.
– Ihan varmasti palkinnot tulevat olemaan sellaisia, että kaikkia kiinnostaa. Toivoisin, ettei pelkästään tuon palkinnon takia, mutta muutkin kuin pelaajat ja valmentajat löytäisivät tämän sarjan arvostuksen. Tämä on käsittääkseni kuitenkin Euroopan kovin kilpailu mitä pelataan. Toivoisin, että se pikkuhiljaa alkaisi löytää jalansijaa. Koko ajan kasvava palkintosumma varmasti herättää kiinnostusta, JYPin päävalmentajana suomalaisjoukkueen ainoaa CHL-mestaruutta juhlinut Virtanen mietti CHL:n lehdistötilaisuudessa.
Lukko aloittaa CHL:n torstaina kohdatessaan kotonaan sveitsiläisen Lausannen.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!