Loppuun saakka herrasmies Claudio Ranieri: ”Ainoa mistä haaveilin oli jatkaminen Leicesterissa”
Kuva: Getty Images
Leicesterin päätöksestä erottaa manageri Claudio Ranieri tehtävästään on taitettu peistä todella vahvasti ja valtaosa kommentoijista on pitänyt Ranierin kohtelua vähintäänkin vääränä ja moni törkeänä loukkauksena.
Kokenut italialaisluotsi on julkaissut nyt oman lausuntonsa, jossa hän kauniista sanankäänteistä huolimatta ei joko onnistu tai halua täysin peitellä pettymystään.
– Viime kauden euforian ja mestariksi kruunaamisen jälkeen kaikki mistä haaveilin, oli jatkaminen Leicesterissa. Ikävä kyllä näin ei käynyt.
– Seikkailu oli ihmeellinen ja tulee elämään minussa aina. Sydämelliset kiitokseni kaikille seurassa, kaikille jotka olivat osallisina siinä mitä saavutimme, mutta ennen kaikkea kannattajille. Otitte minut omaksenne ensimmäisestä päivästä lähtien ja rakastitte minua. Minäkin rakastan teitä, Ranieri sanoi.
Herrasmies Ranieri oli kuitenkin jälleen kerran loppuun saakka.
– Kukaan ei voi koskaan ottaa pois sitä mitä yhdessä saavutimme ja toivon, että ajattelette sitä ja hymyilette jokainen päivä kuten minäkin tulen aina tekemään.
– Se oli mahtavuuden ja onnellisuuden aikaa, enkä unohda sitä koskaan. Minulle oli hienoa ja kunnia olla mestari kaikkien teidän kanssanne.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen