Liverpoolissa viritellään jo kriisiä – Klopp luottavaisena: ”Älkää huolestuko meistä”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin synkkä jakso, ehkä Jürgen Kloppin aikakauden synkin, sai jatkoa sunnuntaina. Manchester United pudotti Liverpoolin FA cupista maalein 3-2. Viimeisestä seitsemästä ottelusta Liverpool on voittanut vain yhden, senkin koronan runteleman Aston Villan junioreita vastaan. Viimeiset viisi Valioliigaottelua ovat menneet voitoitta.
Tappiosta huolimatta Klopp näki, että Liverpool oli mennyt eteenpäin parista viime esityksestä.
– Tämä tulos ei ollut sitä, mitä halusimme, joten se turhauttaa. Me emme olleet meidän absoluuttisella huipputasolla, mutta otimme askelia oikeaan suuntaan, Klopp kertoi BBC:n mukaan.
– Älkää huolestuko meistä. Joukkueena me olemme todella yhtenäisiä.
Brittimedia virittelee jo kriisiä hallitsevan mestarin ylle. Eikä ihme, sillä viime vuosina joukkue on kulkenut voitosta voittoon. Joukkue voi hioa kuvioitaan kuntoon harjoituskentällä torstaihin asti. Silloin vastaan tulee kärkiottelussa Tottenham Lontoossa. V sport kanavat ja Viaplay ovat luonnollisesti paikalla näyttämässä ottelun. Tiistaina ja keskiviikkona on tarjolla muu kierros, joten Valioliigaa on runsaasti jälleen tarjolla.
LUE MYÖS:
- Kohutulokas kukisti legendan – hirmuiset pisteet
- Cityn supertähti lähtee
- Hattutemppujen ilta! Otteluvoitot tasan
- Putosiko Real Madrid kelkasta? Kaikki valtit Barcelonan käsissä
- Nyt se on varmaa – Florida ulos pudotuspeleistä
- AC Oulu murjoi Gnistanin Veikkausliigan avauksessa
- Mahtava nousu – ja takaisin kanveesiin
- Luca Doncic jäämässä rannalle – vetoomusta valmistellaan
- Tappara Hämeenlinnaan – kaikki sarjat jatkuvat
- Kuka yllättyi? Päitä putosi Italiassa