Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp hehkuttaa joukkeen näkymätöntä sankaria – ”Loistava jalkapalloilija”
Liverpool on aloittanut kautensa Englannin Valioliigassa vahvasti.
Joukkue on kerännyt kolmesta ottelusta täydet yhdeksän pistettä. Otsikoissa on hehkutettu samoja tuttuja miehiä: Mo Salahia, Sadio Manea, sekä Virgil Van Dijkia.
Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp nosti Brighton-ottelun jälkeen kuitenkin hieman enemmän pimennossa olleen pelaajan esille. Klopp hehkutti Poolin keskikenttämiehen Georginio Wijnaldumin otteita.
– Tilanteemme oli selvä alusta asti. Jordan Hendersonin täytyy palautua MM-kisoista, ja Fabinhon täytyy tottua uuteen liigaan ja uuteen systeemiin, joten oli selvää, että Wijnaldum tulee olemaan tärkeä pala joukkuetta, Klopp selittää.
Klopp kertoo olevansa vaikuttunut Wijnaldumin taidosta pelata eri pelipaikoilla.
– Wijnaldum on loistava jalkapalloilija. Hän oli harjoituskaudella todella loistava alempana keskikenttänä, ja hyvä myös kuutospaikalla. Meillä ei ollut epäilystäkään hänen kyvyistään ennen kautta, Klopp ylistää hollantilaista.
Lähde: football365
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen