Liverpool päätti vuoden voitolla: ”Nyt voimme juhlia hiukan”
Kuva: Getty Images
Liverpool rypisti vuoden 2015 viimeisessä ottelussaan 1-0-voiton Sunderlandista vieraskentällä. Voitolla Liverpool nousi sarjassa seitsemänneksi tasapisteisiin Manchester Unitedin kanssa.
Manageri Jürgen Klopp oli erittäin tyytyväinen tulokseen.
– Todella hieno taistelu pelaajilta ja erittäin tärkeä voitto. Tämä otteluruuhka ei ole pelaajille helppoa. Mutta kaksi peliä ilman päästettyjä maaleja, se on iso plussa koko joukkueelle. Jokainen joukkue haluaa päättää vuoden positiivisesti ja nyt me pystyimme siihen. Vielä tärkeämpää oli että pystyimme toiseen peräkkäiseen voittoon hiukan heikompien tuloksien jälkeen. Nyt voimme juhlia hieman uutena vuonna ja palata sitten taas töihin täynnä energiaa, Klopp sanoi Sky Sportsin haastattelussa ottelun jälkeen.
Jo toisessa pelissä peräkkäin joukkueen ainoan maalin teki Christian Benteke. Alkukaudesta hänellä on ollut omat vaikeutensa, mutta nyt peli alkaa toimia. Kauden 16 ensimmäisessä ottelussa syntyi vain neljä osumaa, nyt kahdessa edellisessä kaksi.
– Olen jo pitkään yrittänyt saada maalijyvästä kiinni ja pysyä kunnossa. Nyt alkaa näyttää taas hyvältä. Olen tyytyväinen, että pääsin avauskokoonpanoon, ja aina kun pääsee, on hyökkääjän hyvä tehdä maali, Benteke kertoi ottelun jälkeen.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”