Jari Litmasella on selkeä käsitys siitä, kuka oli hänen pitkän pelaajauransa paras valmentaja.

Litmanen nostaa hollantilaisen Louis van Gaalin esille tänään torstaina julkaistussa omaelämäkerrassaan. Englannin Valioliigassa pelaavaa Manchester Unitedia nykyään valmentava van Gaal, 64, valmensi Litmasta ensin Ajaxissa vuosina 1992-99 ja sen jälkeen Barcelonassa 1999-2000.

Litmasen mielestä kokenut luotsi on paras valmentaja, jonka kanssa hän on koskaan työskennellyt. Kun nuori Litmanen siirtyi HJK:sta Ajaxiin kesällä 1992, ensimmäinen kausi kului lähinnä reserveissä. Kaudella 1993-94 hän voitti van Gaalin luottamuksen, ja myös Eredivisien maalikuninkuuden 26 maalilla Hän johdatti samalla kaudella Ajaxin Hollannin mestariksi. Siitä Litmasen huippu-ura Euroopan kentillä sai alkunsa.

– Louis van Gaal on ollut urani paras valmentaja. Hän luotti minuun ja näki minussa potentiaalia. Olin tietenkin luonut Suomessa pohjan jalkapalloilijana, mutta ne viimeiset 15-20 prosenttia, jotka tarvittiin askeleeseen Suomesta kansainväliselle huipulle, sain van Gaalilta ja hänen valmennusryhmältään sekä pelaajaryhmältä. Minulla oli kyllä kykyjä, mutta van Gaal, hänen harjoitus- ja pelitapansa sekä koko Ajaxin joukkue hioivat ne huippujalkapalloilun mukaisiksi, Litmanen kehuu entistä luotsiaan.