Liigacup jatkuu, Hongalla vain hävittävää – ”Kova testi tulossa”
Liigacupin toisessa puolivälierässä kohtaavat virallisesti HJK ja FC Honka. Tosiasiassa vastakkain ovat Klubi 04 ja FC Honka, sillä joukkueet eivät saaneet sovitettua aikataulujaan siten, että HJK olisi voinut peluuttaa parasta miehistöään.
HJK ei ole mitenkään asiaa peitellyt, päinvastoin. Joukkueen julkaisema otteluennakko on tehty Klubi 04:n valmentaja Miika Nuutisen kautta.
– Todella kova testi tulossa, kun on Veikkausliigajoukkue vastassa. Olen iloinen, että pääsemme mittaamaan rajojamme tällaisessa ottelussa. Meidän täytyy venyä äärimmilleen, jotta saamme pidettyä HJK:n mukana Liigacupissa, mutta sen puolesta taistellaan loppuvihellykseen saakka, arvioi Miika Nuutinen HJK:n verkkosivuilla.
Joka tapauksessa, kello 15.00 keskiviikkona alkavan ottelun lopputulema on, että toinen joukkueista jatkaa välieriin.
Lauantaina selviää, onko välierissä vastassa SJK vai HIFK. Joka tapauksessa Honka on keskiviikon ottelussa ylivoimainen suosikki – joukkueella on vain hävittävää, sillä häviäminen Kakkoseen valmistautuvalle joukkueelle aiheuttaisi varmasti päänvaivaa. Toisaalta, nyt ottelu pelataan todellisessa cup-hengessä, sillä Klubi 04:n pelaajilla on loistava näyttöpaikka tarjolla.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Anton Lundell siivitti Floridan jatkoon – Dallas kukisti Coloradon
- Maastohiihdon maajoukkueet nimetty – ”Sekoitus kokeneempia hiihtäjiä sekä nuoria tulevaisuuden lupauksia”
- Artturi Lehkonen iskussa – Colorado kavensi
- Manchester City tarrasi kiinni mestaruuteen
- Florida ei saanut otteluparia poikki
- Miro Heiskasen hurja vire jatkuu – Carolina sinnittelee
- Leijonat vakuuttavaan voittoon Norjasta
- Aleksander Barkovin hurja vire vei Floridan voiton päähän jatkopaikasta
- Valioliigan mestaruustaistelu huipentuu päätöskierrokselle
- Leijonat murjoi Iso-Britannian kumoon