Liigaan palannut huippuvahvistus: ”Paluu oli selviö”
![getty_koskirantajarno09052016.jpg](https://www.arvokisat.com/app/uploads/2016/05/getty_koskirantajarno09052016.jpg.jpg)
SaiPan perjantaina julkaisema huippuvahvistus, Jarno Koskiranta, kertoi seuran verkkosivuilla, että paluu Lappeenrantaan oli helppo päätös. Espoolaislähtöinen sentteri palasi seuraan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012.
– Lappeenrantaan paluu on ollut selviö siitä asti, kun täältä lähdin. Sen takia tänne tultiin, että päällimmäinen unelma on ollut jo jonkin aikaa se, että SaiPassa menestyisi., Koskiranta kertoi SaiPan haastattelussa.
Paluu kotiin on sikäli huono ilmaus, sillä Koskirannan tukikohta on ollut Lappeenrannassa koko KHL-kierroksen ajan.
– Kolme vuotta SaiPassa oli itselleni erittäin mieleenpainuvaa aikaa. Siitä on erittäin hyvät muistot. Lappeenranta on ollut tukikohta perheelleni. Tapasin vaimoni täällä ja myös parhaat kaverini asuvat nykyään Lappeenrannassa, Koskiranta sanoi.
Ilman tavoitteita myös Leijonista tuttu keskushyökkääjä ei SaiPaan palaa.
– Täällä on ollut hurmosta esimerkiksi Tirkkosen aikaan ja kaupunki on pitkään janonnut menestystä. Olisi kyllä kruununjalokivi itselle, että saisi täällä jotain voittaa.
Aikaa ainakin on. Koskirannan ja SaiPan välinen sopimus on kolmen vuoden mittainen.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Copa American lohkossa draamaa – Meksikon kisat päätökseen
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Max Verstappen sprinttikisan voittoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Argentiina nihkeään voittoon Copa Americassa
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Florida Panthers juhli NHL-mestaruutta – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vau! Seksikäs yleisuheilukaunotar esittelee rohkeasti vartaloaan – ”Kaunis pylly”
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- 38-vuotias Annemari Sandell-Hyvärinen päihitti Suomen nykyhuiput!