Liiga-seuralle ruotsalaisvahti NHL-organisaatiosta
Liiga-seura Ässät kertoo verkkosivuillaan tehneensä yksivuotisen sopimuksen maalivahti Linus Söderströmin kanssa. 23-vuotias ruotsalaisvahti siirtyy Ässiin New York Islandersin organisaatiosta, johon hän on kuulunut kahden kauden ajan.
Söderströmin meriitit ovat toistaiseksi Pohjois-Amerikkaa edeltäviltä vuosilta ja ne ovat nuorelle maalivahdille varsin komeat; Kaudella 2016–2017 lupaava maalivahti torjui seuransa Ruotsin mestariksi sarjan parhaalla päästettyjen maalien keskiarvolla. Söderström on myös valittu Nuorten MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja hän on voittanut Ruotsin mestaruuden U16 ja U20 ikäluokissa.
Söderström kuului aikanaan Ruotsin nuorisomaajoukkueiden tähtipelaajiin, mutta debyytti sekä aikuisten maajoukkueessa että NHL:ssä ovat jääneet toistaiseksi tekemättä.
Lähde: Ässien verkkosivut
LUE MYÖS:
- Montreal katkaisi Carolinan putken
- Norja yllätti – jopa voitto lähellä
- Leijonat jälleen loistava – Latvia kaatui murskaluvuin
- Vegas nappasi ison voiton
- Aston Villa palasi pokaalikantaan
- Leijonat palaa kaukaloon – Sveitsi murskasi Slovenian
- Arsenal palasi mestariksi – City kompastui tiistaina
- Salon Vilpas koripallomestariksi
- Leijonat lepäsi, Slovenia yllätti taas
- Montreal välieriin – Buffalon upea kausi päätökseen