Leijonat-pomo Kortelainen paljasti: ”Mestaruuskuohuvat haettiin Kanadan kopista”
Kuva: Getty Images
Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen paljasti Suplan ”Kultaleijonien huikea matka” -podcastissa, ettei maailmanmestaruusjuhliin oltu valmistauduttu tarpeeksi yksityiskohtaisesti.
Leijonien uusi joukkueenjohtaja Mika Kortelainen oli hoitanut lähes kaiken valmiiksi mestaruusjuhlia varten ennen finaalia Kanadaa vastaan. Hän kertoi, että torijuhlat olivat soittoa vaille valmiina ja kaikki Suomessa oli hoidettu voittoa varten. Kortelainen vanhana pelaajana kuitenkin keskittyi Bratislavassa vain finaaliin, eikä miettinyt yhtään sen pidemmälle.
Pelin jälkeen pelaajat ihmettelivät, että missä samppanja on! Kortelainen käänsikin kurssin kohti Kanadan koppia, josta hän osti 50 pulloa kuohuvaa.
– Jätkät ihmetteli koppiin tullessaan, että missä samppanjat ovat. Tajusin siinä, että olin unohtanut ne aivan kokonaan. Mietin sitten hetken kopin ulkopuolella, että mistä kaivan joukkueelle shampanjaa. Yhtäkkiä tajusin, että kanadalaisilta sitä löytyy varmasti, joten juoksin Kanadan koppiin ja sain tehtyä hyvän diilin, Kortelainen nauraa podcastissa.
Kuuntele Kortelaisen tarina kokonaisuudessaan Suplan Kultaleijonien huikea matka -podcastista.
LUE MYÖS:
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!