Lauri Marjamäki: ”Erik Haula on erilainen persoona”
Vahvasti Suomen vahvistukseksi MM-kisoihin tyrkyllä oleva Erik Haula on valmennusjohdon mukaan mielenkiintoinen pelaaja, joka toisi tullessaan hiukan erilaisuutta Leijonaryhmään.
Minnesotassa vahvan kauden pelannut 23-vuotias Haula on Leijonien apuvalmentaja Lauri Marjamäen mukaan monella tapaa mielenkiintoinen tapaus.
– Kaksikymppisissä hän pelasi Pulkkisen ja Pakarisen kanssa. Positiivisesti kun on porilainen ja sitten, kun on semmoinen itseluottamus kuin jenkillä, niin sillä lailla Haula on mielenkiintoinen. Hän on erilainen persoona – mikä on hyväkin – suomalaiseen jääkiekkoon sen perusteella mitä Erikiä on oppinut tuntemaan, Marjamäki sanoi Arvokisat.comille.
– Hän on kyllä tosi vahvasti kehittynyt nuo kaikki vuodet mitä hän on ollut Pohjois-Amerikassa ja on tietenkin varmasti yllätys, että hän pelasi noinkin hyvin nyt pudotuspeleissä.
Haulan kehitys on kulkenut suomalaisittain varsin poikkeuksellista reittiä.
– Vähän oman tiensä kulkija hän on, mutta on valinnut hyvän reitin ja on erittäin hyvä pelaaja. Hän oli jo mukana 20-vuotiaissa Buffalossa, kun Granlund jäi pois ja Haula pelasi ykkössentterinä ihan mallikelpoisen turnauksen. Siinä sitä katsoi, että tuossa on ainesta vaikka kuinka hyväksi pelaajaksi.
– Luisteluvoima on aikamoista, kun katsoi sitä eilistäkin maalia minkä hän teki. Hän lähti kuin hauki rannasta ja siinä pakit jäivät seisomaan.
Haula pystyy pelaamaan niin sentterinä kuin laidallakin. Mahdolliseen rooliin Marjamäki ei kuitenkaan vielä ota kantaa. Tai siihenkään onko Haula yleensä tulossa ryhmään.
– Minä en spekuloi tuosta. Kurri hoitaa. Onhan meillä vielä kaksi paikkaa auki, mutta katsotaan mitä tämän päivän aikana tulee. Hyviä pelaajia kaikki, marjamäki totesi mahdollisista NHL-avuista.
Anu Jaakola
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Manchester City tarrasi kiinni mestaruuteen
- Florida ei saanut otteluparia poikki
- Miro Heiskasen hurja vire jatkuu – Carolina sinnittelee
- Leijonat vakuuttavaan voittoon Norjasta
- Aleksander Barkovin hurja vire vei Floridan voiton päähän jatkopaikasta
- Valioliigan mestaruustaistelu huipentuu päätöskierrokselle
- Leijonat murjoi Iso-Britannian kumoon
- Carolina piti kautensa hengissä – suomalaiset näkyvässä roolissa
- Leijonille tappio MM-avauksessa
- Aleksander Barkovin tehovireelle jatkoa – Florida otti etulyönnin