Las Palmas ongelmissa – tappioputki, öisiä juhlia ja tappelu pelaajien kesken
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina Real Madridin vieraaksi La Ligan ottelussa matkaava Las Palmas lähtee kamppailuun melkoisen hankalista lähtökohdista.
Gran Canarian seura rypee kuuden ottelun tappioputken myötä sarjataulukon häntäpäässä ja valmistautuminen sunnuntain otteluun on sujunut kaikkea muuta kuin suunnitellusti.
AS:n mukaan jo tiistai-ilta – tai lähinnä keskiviikon vastainen yö – toi omat ongelmansa, kun osa pelaajista juhlisti Halloweenia tunnetussa yökerhossa aamutunneille saakka. Vaikka joukkueella oli vapaapäivä keskiviikkona, on pelaajille asetettu takaraja ulkona olemiselle kello kahteen yöllä ja tästä mentiin yli reilusti.
Tämän päälle torstain harjoituksissa seuran uusimmat hankinnat Loic Rémy ja Oussama Tannane joutuivat ilmitappeluun. Tannane teki punnerruksia harjoituksen päätteeksi, kun Rémy kaikkien yllätykseksi laukoi pallon häntä kohti ja tilanne johti käsirysyyn, jossa muita pelaajia tarvittiin erottamaan kaksikko toisistaan.
Päävalmentaja Pako Ayestarán onkin melkoisen miettimisen edessä. Useampi pelaaja on kurinpidollisten toimien kohteena ja sunnuntaina edessä on erittäin vaikea vierasottelu.
LUE MYÖS:
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!