Kuuden vuoden panna englantilaispelaajalle – otti tahallaan varoituksia hyötymielessä
Kuva: Getty Images
Viime kaudella Lincolnia edustanut puolustaja Bradley Wood on saanut peräti kuuden vuoden pelikiellon otteluiden tai lähinnä ottelutapahtumien järjestelemisestä.
Syytteiden kärki osui viime kauden FA Cupiin, jossa Wood oli todistetusti yrittänyt hankkia tarkoituksella varoituksen itselleen otteluissa Ipswichia ja Burnleyta vastaan. Wood myös sai varoituksen molemmissa ottelussa ja kaikkiaan seitsemän henkilöä oli lyönyt vetoa tästä. Yhteisvoitot olivat noin 10 000 puntaa, joista kaikkia ei kuitenkaan maksettu.
Wood itse kielsi syytökset, mutta myönsi sen sijaan lyöneensä 22 kertaa vetoa oman joukkueensa ottelun lopputuloksesta.
BBC Sportin mukaan Woodin pelikiellosta viisi vuotta tuli tarkoituksella hankituista varoituksista, joka katsottiin ns. match-fixingin piiriin kuuluvaksi. Yksi vuosi lisää tuli vedonlyönnistä omista otteluista ja yhdestä tapauksesta, jossa hän oli edelleen kertonut vedonlyöntiin vaikuttavaa tietoa.
Sakkoja tuli lisäksi 3725 puntaa sekä oikeudenkäyntikulut päälle.
26-vuotias Wood on seuraavan kerran pelikelpoinen 9. maaliskuuta 2024.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä
- Suomalaisnuorukaiset vahvoina NHL:ssä
- Max Verstappenin liito jatkuu – McLarenit pulassa
- Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Kevin Lankinen torjui Vancouverille voiton
- Sebastian Ahon tehovireelle jatkoa
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – NHL, Valioliiga ja F1 vahvasti esillä
- Alkukauden suomalaisyllättäjä jatkoi pisteputkeaan
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Krista Pärmäkoski nousi palkintopallille – ”Mietin jo, kuinka jaksaa ja mitä tästä tulee”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- 49 999 maalia koossa – kuka iskee täyteen historiallisen tasalukeman?
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”
- AL: Ilves-sentterin tilanne edelleen auki