Kuopion Palloseura heräsi kreivin aikaan mitalitaistoon ailahtelevan keskikesän jälkeen. Joukkueen viimeiset kymmenen ottelua ovat tuoneet seitsemän voittoa, kaksi tasapeliä ja vain yhden tappion. Kuopiolaiset taistelevat tiukasti Veikkausliigan kolmannesta sijasta FC Hongan ja Ilveksen kanssa.

KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen on ollut tällä kaudella oivassa vireessä. Hän on pyssyttänyt jo 11 liigaosumaa, joka on keskikenttäpelaajan henkilökohtainen ennätys. Viime ottelussa hän teki joukkueen molemmat maalit, kun Ilves kaatui tärkeässä ottelussa luvuin 2-0.

– Hyvältä tietysti tuntui onnistua. Tärkeään paikkaan maalit tulivat ja normaalia paremmalta tuntui, Pennanen kertoo seuran verkkosivuilla.

Pennanen pohtii syitä, miksi KuPS:n syysvire on ollut niin vakuuttava.

– Me olemme löytäneet toimivan kokoonpanon. Se ei ole elänyt enää, jätkät on saatu oikeille pelipaikoille ja puolustuslinja on vakio. Hyvän tasapainon me olemme löytäneet kentälle ja homma on saatu toimimaan kuten pitää. Me olemme koko ajan tienneet, että meillä on hyvä joukkue joka pystyy ottamaan paljon pisteitä, Pennanen kertoi.

Sarjaa on jäljellä kaksi ottelua, joten joukkue ei aio nostaa jalkaa kaasulta tässä vaiheessa. Vireen on kestettävä loppuun.

– Pakko sen on jatkua. Olen varma, että kaksi voittoa tarvitaan europaikkaan ja meidän pitää jatkaa samalla tavalla.