”Kuningas” Jari Litmanen ennakoi omassa YLEn blogitekstissään Venäjän ja Kroatian välistä MM-lopputurnauksen puolivälieräottelua.

Litmanen lanseeraa Venäjän puolustusmuodoksi Espanjaa vastaan ”maatuska-puolustuksen”. Tällä hän viittaa perinteiseen venäläiseen nukkeen, josta kuoriutuu aina uudestaan ja uudestaan uusi pienempi nukke.

Nukkejen tilalla oli Espanjaa vastaan Litmasen näkemyksen mukaan aina uusi puolustaja.

– Venäjän valmennusjohto teki Espanjaa vastaan ainoan oikean ratkaisun: otti maatuska-puolustuksen käyttöön. Tuntui, että kuin maatuska-nukessa konsanaan, aina uusi nukke kuoriutui esiin, uudestaan ja uudestaan. Nuket kuvaavat tässä vertauksessa venäläispelaajia puolustuksessa. Kun yhden ohi mentiin, toinen tuli tilalle. Ja sitten tuli kolmas, neljäs ja lopulta tuli maalivahti, Litmanen kirjoittaa YLEn blogissaan.

– En usko, että Venäjä lähtee aivan tähän Kroatiaa vastaan, sillä Kroatian hyvyydestä huolimatta vastus on erilainen kuin Espanja. Espanjan pyörittely hyökkäyspäässä oli väistämätöntä, Kroatia ei ihan samanlaiseen pallolliseen dominointiin pyri. Litmanen ennakoi, että Venäjä yrittää ensisijaisesti saada omalla pelillään tulosta aikaan. Mutta jos tarve vaatii, voi joukkue vetäytyä poteroonsa, arvion mukaan.

Jari Litmasen blogiteksti on luettavissa kokonaisuudessaan YLEn sivuilta osoitteessa https://yle.fi/urheilu/3-10293707.