Kuningas Litmanen nostaa hatun päästä: ”Hän on todellinen legenda FC Lahdessa”
Lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti Jari Litmanen on mies, jolle moni niin Lahdessa kuin ympäri maailmankin nostaa hattua. Litmanen on varmasti myös paras suhteuttamaan asioita, kun kyseessä on FC Lahti ja ennen kaikkea tänään torstaina 70 vuotta täyttävästä huoltaja Pekka Penttisestä.
FC Lahden historia alkaa vuodesta 1996 ja samasta pisteestä alkaa myös Penttisen historia seurassa. Historia on myös tasan yhtä pitkä, sillä Penttinen on toiminut ”Kuhnureitten” huoltajana yhtäjaksoisesti siitä saakka.
Huoltajan rooli on harvoin olla otsikoissa, mutta Penttisen kaltainen tekijä on sellainen, jonka arvon ymmärtää täysin vasta, jos hän ei enää ole mukana. Penttinen on ollut.
– Ehdottomasti ison hatunnoston arvoinen asia. Pekka on todellinen seuralegenda ja nöyrä työntekijä, joka ei pidä itsestään numeroa, ylistää Litmanen.
Litmanen painottaa, että kukaan ei varmasti ole yhtä hyvin perillä siitä kaikesta mitä FC Lahden joukkueessa on vuosien varrella tapahtunut.
– Seurassa on muutama henkilö, jotka ovat olleet mukana perustamisesta vuodesta 1996 saakka eri rooleissa. Pekka on kuitenkin ainoana kulkenut alusta saakka joukkueen mukana. Huikea taival, kokemusta todella löytyy.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Viaplay Talvi starttaa Vuokatin Suomen Cupilla
- Liverpoolin tuskalle jatkoa – nyt tuli lähtöpassit cupista
- Toronto nousi voiton päähän World Seriesin voitosta
- Leevi Meriläinen loisti Ottawan maalilla
- Lando Norris nousi MM-sarjan kärkeen
- Liverpoolille jälleen tappio
- Baseballin World Series alkoi Toronton komennossa
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä