MM-kultaan Leijonat vuonna 2011 johdattanut Ossi Väänänen muistelee mielellään entistä joukkuekaveriaan, Joe Sakicia. Useita kausia Coloradon puolustuksessa pelannut Väänänen pitää Sakicia loistavana pelaajana, mutta myös hienona ihmisenä.

– Super-Joeta ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Kokonaisuudessa on tärkein asia se, että hän on erittäin hyvä ihminen – sen lisäksi, että hän oli aivan mahtava pelaaja, Viasatin kanavilla asiantuntijanakin toimiva Väänänen muistelee.

– Hän ansaitsee joka ikisen kehun ja hehkutuksen, mitä on. Pelilliset suoritukset ovat kiistattomat.

Keskiviikkona Viasat ja Viaplay näyttävät kanavillaan Stanley Cupin finaalit kaudelta 2000-01. Pokaalin otti vastaan seitsemän ottelun sarjan jälkeen kapteeni Joe Sakic.

– Hän oli hiljainen johtaja, ei mikään mesooja -tyyppi. Hän oli niitä, joita kuunneltiin, kun hän puhui.

– Joe oli armoton harjoittelija ja karmea tekemään töitä. Hän johti oman esimerkin kautta. Kun menin Coloradoon 2004, oli hienoa seurata Joen toimintaa: hän oli voittanut kaiken, mutta oli silti ensimmäisenä jäällä ja harjoittelemassa sitä kuuluisaa laukaustaan, Väänänen muistelee.

Ossi Väänänen muistaa myös, että Joe Sakic oli siviilissä kaikin puolin hyvä tyyppi.

– Hänellä oli hyvä huumorintaju ja hän osasi nauraa myös itselleen. Aina joskus pyöritimme videolta pätkää, jossa Joe otti matsia Doug Gilmouria vastaan – hanskasi varmaan ensimmäisen ja ainoan kerran urallaan. Siitä saatiin paljon huumoria pukukoppiin, Väänänen nauraa.

Kun Väänänen listaa omia nimiään kaikkien aikojen joukkuekavereistaan, Joe Sakic nousee hyvin korkealle.

– Oli etuoikeus pelata samassa jengissä. Hän yksi kaikkien aikojen tyypeistä.

Joe Sakicin johtajuutta ja historiallisen hetken, kun Ray Bourque saavuttaa viimein Stanley Cup -mestaruuden, voi seurata keskiviikkona Viasatilta ja Viaplaylta.