Kova tuomio: Pelaaja sanoi erotuomarille nimensä kysyttäessä – ja sai punaisen kortin

Englannin National Leaguessa nähtiin melkoisen erikoinen tapaus pelaajan saatua punaisen kortin siitä hyvästä, että kertoi erotuomarille oman nimensä.
Hemel Hempstead Townin ja East Thurrock Unitedin välisen ottelun loppuvaiheissa erotuomari Dean Hulme vihelsi pilliinsä kotijoukkueen pelaajan rikkeen seurauksena ja näki tämän myös varoituksen arvoisena. Hulme kysyi pelaajalta tämän nimeä kirjatakseen varoituksen varmasti oikealle pelaajalle.
Hemel Hempsteadin pelaaja Sanchez Watt teki työtä käskettyä ja sanoi nimensä useaan otteeseen. Hulme otti tämän kuitenkin epäurheilijamaisena käytöksenä kuultuaan pelaajan toistuvasti sanovan ”what?” (mitä?) ja nosti keltaisen seuraksi punaisen kortin.
Asia selvitettiin kuitenkin erotuomarille nopeasti ja tämä perui punaisen kortin.
– Se oli inhimillinen virhe ja erotuomarissa oli miestä myöntämään se. Luulen että kaikki näkivät tapauksen huvittavan puolen jälkeenpäin – myös erotuomari, Hemel Hempsteadin puheenjohtaja Dave Boggins kertoi BBC Sportille.
– Hän tuli jälkeenpäin kertomaan kuinka virhe oli tapahtunut ja oli hyvin anteeksipyytävä ja näki asian koomisen puolen. On kuitenkin sanottava, että hän oli ottelussa hyvä erotuomari.
Watt ei ole täysin tuntematon nimi Englannin kentillä, sillä 18-vuotiaana hän pelasi kolme liigacupin ottelua Arsenalissa ja on sen jälkeen pelannut muun muassa Leedsissa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa