Koripalloliitto ja Korisliigan erotuomarit löysivät ratkaisun vero-ongelmiin

Suomen Koripalloliitto ja Korisliigan erotuomarit ovat löytäneet molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun tilanteeseen, johon jouduttiin verottajan kiristyneen tulkinnan myötä. Sopimuksen myötä Korisliigan ottelut jatkuvat suunnitellun ohjelman mukaisesti.
Koripalloliitto ja liigaerotuomarit kävivät tiiviitä neuvotteluita viime päivien aikana. Ratkaisu löytyi myöhään sunnuntai-iltana.
Neuvotteluiden taustalla on verottajan kiristynyt tulkinta verolaista, jonka mukaan yleishyödylliseltä yhdistykseltä, johon ei ole työsuhteessa, voi nostaa kalenterivuoden aikana verottomasti korkeintaan 2.000 euron edestä kilometrikorvausta ja 20 päivärahaa. Verottaja tulkitsi kyseistä lakipykälää ensi kertaa koripalloerotuomareiden kohdalla kirjaimellisesti vuoden 2013 verotuksessa aiheuttaen tuntuvia jälkiveroja paljon pelikauden aikana matkustaville Korisliiga-erotuomareille.
Neuvotteluissaan osapuolet ratkaisivat asian sopimalla Korisliiga-erotuomareiden määräaikaisesta, liigakauden 2014-15 kattavasta työsuhteesta Koripalloliittoon.
– Olemme iloisia, että tilanteeseen löytyi ratkaisu ja Korisliiga jatkuu keskeytyksettä sarjaohjelman mukaisesti, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén liiton sivuilla.
Suuri osa Korisliiga-erotuomareista oli ilmoittanut olevansa esteellisiä matkustamaan joulukuun liigaotteluihin, mikäli nykytilanteeseen ei löydetä ratkaisua. Korisliiga-ohjelmassa on joulukuulla 29 ottelua.
– Haluamme kiittää Koripalloliiton johtoa ja henkilökuntaa siitä, että ratkaisu saatiin aikaiseksi. Verottajan kiristynyt tulkinta pisti erotuomarit tukalaan tilanteeseen. Olemme kiitollisia, että muuttuneessa tilanteessa kaikilta osapuolilta löytyi joustoa tilanteen ratkaisemiseksi, sanoi neuvotteluissa liigaerotuomareiden edustajistoon kuulunut Pekka Niemi.
Molemmat sopimusosapuolet pitävät verottajan tulkintaa täysin kohtuuttomana kuten myös sitä, että ratkaisua joudutaan järjestötoiminnassa hakemaan työsuhteen synnyttämisen kautta. Maamme pitkät etäisyydet tulevat aiheuttamaan vastaavan ongelman kaikessa ympäri maata tehtävässä järjestötyössä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- Seiska: Jere Karalahti nukkuu jo yönsä uuden rakkaansa vierellä – tässäkö vahvistus? Katso kuva
- Video: Peter Enckelman muistetaan tästä maalista – näin hän itse kommentoi tapausta nyt!
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- ”Liian isot tissit!” – Tämä superseksikäs kehätyttö väittää saaneensa kenkää liian uhkeiden muotojensa vuoksi
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä