KooKoo teki kovan värväyksen puolustukseensa
Jääkiekon SM-liigassa viime kaudella viimeistä edelliseksi jäänyt KooKoo saa nimekkään vahvistuksen puolustukseensa.
Kouvolalaisseura ilmoitti tiistaina tehneensä yksivuotisen sopimuksen norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksenin kanssa. 31-vuotias Bonsaksen palaa Suomeen yhden Saksan DEL-liigassa vietetyn vuoden jälkeen.
– Bonsaksen on kokenut ja positiivinen liideri, joka laittaa joukkueen itsensä edelle. Viisi mestaruutta ja yksi Liigan puolustajien tehopörssin voitto ovat kovia näyttöjä, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Kaukalossa hän on vahva kamppailija, joka nauttii oman maalin suojelemisesta ja voittaa joukkueelle pelejä puolustuspelaamisellaan.
Bonsaksen on jämäkkä oman pään luuta, jolta löytyy kokemusta myös Liigasta. Norjalainen pelasi Tapparassa kausilla 2014–2017. Puolustajan palkintokaapista löytyy kahden Suomen mestaruuden lisäksi yksi SM-hopea ja muun muassa kolme Norjan mestaruutta.
Viime kaudella Bonsaksen pelasi DEL:issä Iserlohn Roostersin väreissä 40 ottelua pistein 1+8.
– Tykkään suomalaisesta jääkiekosta, joten odotan todella innolla, että pääsen Kouvolaan tapaamaan muut jätkät ja aloittamaan työt. Liiga on kiistatta yksi Euroopan parhaista sarjoista. Pelaajat ovat todella taitavia ja peli on nopeaa ja intensiivistä, Boksansen sanoo.
Lähde: KooKoon verkkosivut.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset