Kommentti: Pikkuleijonille ihannevastustaja – alkusarja meni niin kuin piti
Kuva: Getty Images
Pikkuleijonat sijoittui, pitkälle odotetusti, MM-kisojen alkulohkossaan sijalle kolme. Sijoitus oli ideaalinen, sillä se tuo vastaan Tshekin. Tshekki sopii Suomelle täydellisesti ja sitä kautta arvioiden alkusarja meni täysin nappiin.
Suomi hävisi Kanadalle ja USA:lle alkusarjassa. Kanadaa vastaan Suomi oli huomattavasti heikompi vaikka tämä tosiseikka jäikin Kanadan hämmentävästi hyväksytyn avausmaalin aiheuttaman kohun alle. Kaivettiinpa jopa vanha kunnon Kalervo ”jyrähtämään” vaihteeksi siitä, kuinka Suomea sorretaan. Mutta totuus on, että Kanada -pelin jälkeen joukkue on hiljakseen noussut tasolleen.
Voitot Tanskasta ja Slovakiasta olivat rutiinikauraa. Vahva nousu USA:n alun pesukoneen jälkeen oli myös lupaavaa, olkoonkin, että jenkkejä vastaan oli paljon vaikeuksia puolustuspelissä ja erityisesti maalivahtipelissä.
Yhtä kaikki: jääkiekon arvokisojen alkulohkot ovat ns. isoille maille niin helppoja, että voidaan oikeutetusti puhua siitä, että nyt alkavat ”tosipelit”. Tähän seuraavaan otteluun on koko ajan rakennettu ja vastaan todellakin tuli Suomelle sopivin vastustaja, Tshekki. Ruotsi ja Venäjä olisivat olleet luokkaa vaikeampia.
Jos mestaruudesta halutaan haaveilla, pitää tason nousta entisestään. Jenkkejä vastaan oli tärkeää, että pari nimekästä pelaajaa sai maalitilinsä auki. Tshekkiä vastaan onkin todennäköistä, että tutut nimet Tolvanen ja Vesalainen ovat odotetun vaarallisia. Tshekin jälkeen tosipelit ovatkin sitten vielä todempia: Kanada tulisi todennäköisesti vastaan välierissä ja finaalissa sitten USA tai kisojen toistaiseksi ylivoimainen joukkue Ruotsi.
Mutta sinne on toki vielä pitkä matka. Polku on kuitenkin helpompi kaavion tällä puolella kuin toisella. Kolmas sija oli ideaali tällä kertaa. Hyvin hoidettu alkusarja, siis.
LUE MYÖS:
- Montreal katkaisi Carolinan putken
- Norja yllätti – jopa voitto lähellä
- Leijonat jälleen loistava – Latvia kaatui murskaluvuin
- Vegas nappasi ison voiton
- Aston Villa palasi pokaalikantaan
- Leijonat palaa kaukaloon – Sveitsi murskasi Slovenian
- Arsenal palasi mestariksi – City kompastui tiistaina
- Salon Vilpas koripallomestariksi
- Leijonat lepäsi, Slovenia yllätti taas
- Montreal välieriin – Buffalon upea kausi päätökseen